la semana del sol

Takana on toinen YFUn reissuista, elikkä Ruta del Sol! Ruta del Solina tunnetaan siis rannikon upeat biitsit, joista osa kierrettiin viime viikon aikana. Reissumme alkoi Quitosta ja päättyi Guyaquiliin, ja tämä viikko oli yksi parhaimmista mitä oon viettänyt Ecuadorissa. <3

Perjantai-iltana noustiin kello 23:n yöbussiin Sarahin kanssa (tällä kertaa meitä lähti matkalle vaan kaksi Machalasta), ja aamusella bussi oli Quitossa. Oltiin ensimmäisten joukossa paikalla, joten kulutettiin aamupäivä nukkuen ja oli jopa aikaa pienelle kierrokselle keskustassa. Kaikkien lopulta saavuttua Quitoon, oli aika seuraavalle yölle bussissa - noustiin seuraavaan autoon ja matkattiin läpi yön Puerto Lopeziin. Tälle reissulle osallistui huomattavasti vähemmän jengiä ku viidakkoon, sillä meitä oli yhteensä vaan parikymmentä vaihtaria. Alun kauhisteluista huolimatta tää piirre kuitenkin osoittautui yhdeksi viikon parhaista jutuista, sillä nyt tiivis ryhmähenki pääsi syntymään ja pysty tutustumaan kaikkiin paljon paremmin. :)

Puerto Lopezissa vietettiin sitten pari päivää, joista ensimmäinen kului rannalla rentoutuen ja toinen saariseikkailulla, jossa nähtiin lintuja, huimia maisemia ja joka päättyi ihanaan snorkausretkeen kilppareiden ja upeiden kalojen seassa. Itse en oo koskaan päässyt kokeileen snorklausta, joten se tunne, kun pääsin ekan kerran veden alle ja näin sen koko värien, korallien ja ympärillä leikkivien kalojen maailman, oli sanoinkuvaamaton. Niin kuin kaikki mun tuntevat varmasti tietää, oon ollu vesipeto vauvasta asti, joten tää retki jäi mieleen yhtenä viikon kohokohdista. <3

 

innokkaat sukeltelijat

Puerto Lopezissa vietettyjen kahden päivän jälkeen oli aika suunnata mun lempparipaikkaan, eli Monteñitaan! Paikkahan tunnetaan erityisesti surfaajien ja hippien kokoontumispaikkana, ja (äiti älä lue tätä) siitä pikkuseikasta, että huumeet ovat tässä pikku kyläsessä käytännössä laillisia. Nimenomaan tästä syystä ei jääty tänne yöksi, mitä kyllä koko mun perhe piti tosi kummallisena - Monteñitaanhan yleensä mennään bilettämään. :D Jokatapauksessa päivä oli ihan mieeeletön. Rannalla chillailua, kuvia, hyvää ruokaa, shoppailua, ihmisten tutkimista, ruotsalainen cocktail-myyjä, venäläinen herra SUOMI <3-t-paidassa (jolle menin ihan pokkana puhuun suomee), kolmemetrisiä aaltoja, pelkkää aurinkoa ja parasta seuraa. Sinne aion vielä palata, varmasti. Paikasta jäi erityisesti mieleen se lepposa, kiireetön ilmapiiri, johon olisi voinut upottautuu vaikka viikoiksi. :)

saanko muuttaa tänne

YFU 2011-2012 <3

Monteñitalle hyvästit jätettyämme oli aika suunnata seuraavaan kohteeseemme Salinakseen, jossa vietettiin sitten seuraavat kaksi yötä. Jos joku on mun blogia enemmänkin lukenu niin tietää varmaan, että tää oli mun kolmas (ja kieltämättä paras) kerta Salinaksessa. Tällä kertaa aurinko suosi meitä koko kahden päivän ajan, ja tiivistykseen mahdutetattakoon: fruit party (ostettiin 15 dollarilla hedelmiä ja tehtiin valtava salaatti), president (korttipeli josta tuli koko matkan pakkomielle), tää biisi ja erityisesti tanssi, tosi ärsyttävät hattukauppiaat yms, chillaus, rusketus ja tietty meri.

meri meri meri

luovuus on vaihtarilahja

katoppa toi (mukana myös apinanaivot)

Vikaks yöks lähdettii Guyaquiliin, missä kierrettiin ne perusmestat (majakka ja iguaanipuisto) missä oonkin jo oikeestaan käynyt. Tämä ei tietenkään tehnyt reissua mitenkään tylsäksi, pikemminkin oli kiva päästä kattomaan paikkoja vähän eri näkökulmasta ja matkan varrella löytyi kaikenlaista uutta. Nuorison suosikkimesta oli tietty matkanvarrella löydetty MÄKKI, johon syöksyttiin kaikki ylivoimalla vaikka opas oli kieltäny pysähtymästä :D Ette vaan voi uskoa, miten sitä joskus kaipaa ihan älyttömästi euron juustoja tai 30 cm subeja, näitä suomalaisen nuoren pieniä iloja. (okei, toi kuullosti pahalta.) Vikana päivänä energiat oli jo ihan nollissa mutta saatiin kuitenkin pieni kierros tutustuen Guyaquilin historiaan ja muutamiin elukoihin eräänlaisessa luonnonpuistossa.

Oli nyt aivan liian tiivistetty merkintä mutta en oikeesti saa kaikkee ihanaa tältä viikolta mahtuun luettavaan muotoon. Tunnelma, yhteishenki ja fiilis tällä reissulla olivat huippuluokkaa, enkä malta odottaa seuraavaa retkeä (joka koittaa maaliskuussa). :D Lisää kuvia on sitten melkoisesti fbookissa, että sieltä vaan kurkkiin. :)

Mitäs muuta on ehtiny tapahtuun... Kesäloma alko tosiaan joskus pari viikkoa sitten ja sitä nyt sitten vietellään huhtikuulle asti. Ihan lomailuksi ei kuitenkaan mee, kun seuraavat neljä viikkoa on luvassa vapaaehtoistyötä päiväkodissa. Ite oon kaikista pienempien ryhmässä, joten mun homma on lähinnä kattoo ettei ne ryömi ovesta ulos (missä onnistuin kuitenkin epäonnistuun ekana päivänä. nojaa). Työ on vaa aamusella 8-12, ja ite pidän sitä ainakin tosi kivana lisänä ansioluetteloon, mun kokemuksiin, ja hyvänä espanjan taidon ylläpitäjänä. Uusia ihmisiäkin pääsee näkeen. :)

Anyway, yhtä kaikkien varmasti tuntemaa seikkaa lukuunottamatta kaikki on niin hyvin. On aurinkoa, on ystäviä, on rakkautta ja joka päivä tapahtuu jotain uutta ja jännää. Ohitin tossa just puolivälin, enkä millään voi uskoo, et on kulunu jo 5 (VIISI) kuukautta siitä kun jätin Helsinki-Vantaan taakseni. Aika juoksee aivan liian nopeeta. Tuntuu kuin kohta olisin siellä takasin. Enkä haluis. Ja sit taas haluisin. APUA. LIIAN VAIKEITA JUTTUJA.

Joten sen sijaan random juttuja:
- poltin nahkani ekaa kertaa elämässäni Puerto Lopezissa. Nyt irtoo nahka niskasta vaikka onkin komee rusketus.
- Haavisto, tunne tukeni Atlantin takaa <3
- katoin ekan jakson Putousta ja nauroin silmät päästäni. jotkut asiat ne vaan ei ikinä muutu vaikka kuinka täällä "aikuistuisin"

- yks Ruta del Solin teemabiiseistä (opittiin lopulta sanatki)
- Rotaryt vaihto perheitä JA NYT ON UIMA-ALTAITA KAVEREILLA. JEEE!!!!!!
- kaikki on halpaa ja silti oon aina ihan auki, en itekää tajuu miks
- kiitos: äiti ja iskä kun ootte antanu mulle tän tsäänssin, että saan olla täällä ja kokee tän kaiken. ette oo vieläkään pyytäny mua tuleen kotiin (mikä on sattunu useemmallekin kaverille..), vaan tuette mua sieltäkin asti <3 ja LiLaporukka ja Irene ihanista skypedeiteistä tässä viime päivinä, on ihana tietää että aattelette muakin siellä!

lopputiivityksenä:

tu eres tan perfecta para mi.

olipas harvinaisen epäasiallinen ja epälooginen merkintä. toivottavasti jotain saitte selville kuiteski :D Kommentti, porfavor.

año nuevo!

Nytpä tuli koettua Ecuadorin uusivuosi, ja tämä kyllä pyyhki pettymykseksi jääneen joulun mielestä aika äkäseen!! Aaaa oon vieläkin ihan fiilareissa :D

Päivä vietettiin melko normaaliin tahtiin, ja juhlita aloitettiin silleen iltasella - syötiin yhdessä illallinen, jonka jälkeen siirryttiin kadulle. Kaikki oli jo pitkin päivää kantanu tuoleja omien talojensa eteen ja raketteja räjäytelty pitkin viikkoa, tosin täällä ilotulitteet kuuluu ihan perus viikonloppuriehuntaan normaalistikin. Täällä tosin uuden vuoden raketit ei ollu ihan sitä mitä mä oletin. "Raketti" on oikeastaan ihmiseltä näyttävä nukke, joka on täytetty ilotulitteilla, ja joka sitten sytytetään palamaan vuoden vaihtuessa. Oli aika karun näköstä, kun koko katu on täynnä palavia "ihmisiä", ja niistä lähtevät räjähdykset, meteli ja ennenkaikkea kuumuus kävi välillä sille tasolle että oli pakko juosta sisälle taloon pakoon :D Täällä ei mitään "tähtisädetikku K18"-pelleilyä tietenkään ollut, vaan viisivuotiaat räjäytteli omia (ja kenties omatekoisiaan näöstä päätellen) rakettejaan pitkin iltaa. Vuodenvaihteen koittaessa koko kaupunki oli kaduilla, ja kaikkia, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin tervehdettiin toivottaen hyvää uutta vuotta halauksin ja suukoin.

meidän perheen nuket, bongaa mikki!

sytytyyyys varovastiii

kotikatu, EI LIBYA

Puoli kahden maissa lähdettiin viimein fiestaamaan ulkoilmaklubille, johon oli kerääntynyt aikalailla koko Machalan nuoriso. Siellä juhlittiin ja tanssittiin aamuun asti, tosin kamera jäi näissä kekkereissä kotiin. Muutenkin ennen fiestaa kaikki varotteli, että ota vaan se tarpeellinen, jos haluat vielä joskus nähdä kamojasi. No, otin tarpeellisen - kännykän ja rahaa - ja palasin kotiin ilman kännykkää. :( Joku kelmi ekvaattori vei sen mun taskusta tanssin huumassa! Ainut, mikä mua lohduttaa, on se, että puhelin on suomeks eikä sitä saa vaihdettuu espanjaks. HAHAHHA. Huono säkä varkaalla! Juhlat oli kuitenkin supermahtavat, joten vaikka puhelin vielä harmittaa, ainakaan ei käyny huonommin. :)

Mutta hauskin osuus tästä uv:stä koettiin vasta aamulla... Kotiin oltiin ryömitty tosiaan ihan vasta aamulla kera Panchon ja Noelian, joten nukuin tyytyväisenä pitkään. Ensimmäinen ajatus, kun heräsin, oli kuitenkin jäätävä. Tajusin, että kuinka hiljainen talo on, mikä mun valtavalla perheellä on mahdotonta. Kävelin ympäri taloa, ja huutelin enkä löytänyt ketään. Olin jo ihan paniikissa, koska mullahan ei siis tosiaan ollut enää puhelinta jolla soittaa kellekään, kunnes muistin "unen", jonka olin nähny viime yönä - että mun perhe lähti johonkin ja se sano että voin jäädä kotiin nukkuu. Eipä sitten tainnukaa olla unta. :DDD Ihan oikeesti, olin varmaa niin unenpöppyrässä etten tajunnu juuta enkä jaata mistään. Oottelin siis kotona kunnes kotipuhelin soi ja Noelia soitti kertoakseen, että ne oli lähteny tuli hännän alla Cañariin, koska mun hostisän 100-vuotias äiti oli kuollut. Ne oli kuulemma kertonu mulle kaiken aamulla mutta en kyllä muista tästä keskustelusta yhtään mitään. :D Vietin siis viime yön yksikseni kotona kera koiran :D Tavallaan tuli hieno fiilis, että mun perhe luottaa muhun niin paljon että anto mun jäädä yksin kotiin... enkä olisi kyllä välttämättä edes halunnut nähdä tätä isoäidin kuoleman jälkeistä tilannetta, kun hostperheelle se on tietenkin tosi raskas juttu, kun taas mä oon nähnyt ko. rouvan vain kerran.

Nyt siis odottelen täällä perheen kotiinpalua, ja suunnitelmana on tänään hommata uusi puhelin. :D Että semmosta.

niin vaarallisesti en oo koskaan mä sukeltanut

Se on täällä aivan pian. Vuosi 2012. Ensimmäistä kertaa aloitan sen toisessa maassa, mutta en todellakaan yksin. Mennyt vuosi 2011 on ollut upea, mahtava, kasvattava, opettava ja niin rakas, että viime vuoden kuvakansioiden selaaminen aiheutta suoranaista tärinää. Elokuusta eteenpäin oon elänyt aivan uudenlaista elämää ja oon muuttunut tosi paljon, ainakin kasvanut ja itsenäistynyt ihan hirveesti. Tiedän jo nyt, että vaihtoon lähteminen on ollu mun elämäni paras päätös, ja en kadu mitään, enkä vaihtais pois päivääkään. Kaikki alun itku ja ikäväkin on vaan osoittanu mulle, että kaikki on mahdollista, jos vaan yrittää. Voi jopa oppia ihan uuden kielen ja kulttuurin, jos vaan yrittää. Riskien otto kannattaa. Mieluummin epäonnistun kerta toisensa jälkeen, kun en olis koskaan edes yrittäny.

On niin vaikee uskoa, että vielä viitisen kuukautta sitten olin siellä teidän kaikkien keskellä Suomessa, ja pian olen siellä taas. Aika kuluu niin nopeeta nyt. Rakastan mun elämää nyt enemmän kuin koskaan aikasemmin. Halusin tehdä superhienon merkinnän johon lisäisin kaikki hienot kuvat viime vuodelta, mutta blogin ja koneen kapasiteetti kuolivat heti alkuunsa. Mutta tässä jotain palasia viime vuodesta. Kiitos kaikille rakkaille, jotka vietti edes osan siitä mun kanssa. Ootte mun mielessä täällä aina <3

LUNTA<3

perjantai-illat meillä kun meni hermo kylmyytee

ne sekavat ajat moi, muistattekon tän aamun?

ruoka on pääasia

nörttiys on jepaa myös

tästä kaikki alkoi!!!!! YFUn ekku valmennus ja surppa ja saanis valmiina toimintaan!!!!

being blond makes you special, even in Finland

ja se lämpö

ja paras ihminen

lol toogabileet

mää on seittemäntoista nyt!

ja tää olis mun ja mun kamulin kakku

tää olis mansikkakakun tekemistä

ruusis

oli kuuma, muistaakseni

matkalla

liiankin tuttu näkymä

suomalainen tytteli luonnon helmassa

iha innoissaa

pakkasin!!!!!!!

SURA JOS MUISTAT TÄN REISSUN - OLI HELMEE

jaaha

läksiäisii ennen itkuhetkee

tää on todiste äidin hyvästä pokerinaamsta vaikka tytär meinaa lähtee päiväntasaajalle

tui tui <3

Ja koska tää blogi on jo valmiiks täynnä ekvaattorikuvei ja kone sanoo kohta kaput, loppuun vaan että

MORJENS. enpä vielä tienny mihinkä ryhdyin tossa vaiheessa.

Hyvää uutta vuotta kaikille <3

feliz dia de independencia, finlandia!

Ihan mieletöntä itsenäisyyspäivää! En oo koskaan viettäny sitä Suomen ulkopuolella, mutta kotimaa tuntuu täälläkin. Pakko myöntää, että tänään iski pitkästä aikaa ihan kunnon koti-ikävä, kun tuli mieleen kotoinen sohva ja Linnan juhlat ja piparit ja lumi ja kaikki muu 6.12. liitettävä... :( Mutta suunnitelmani sen poistamiseen oli mahtava: makaronilaatikkoa ja Napapiirin Sankareita kera kaveriporukan.

Mut tietty tää oli taas semmonen juttu, että suunnittelu meni vähän eri meiningillä ku pitikään... Makaronilaatikkoo päätettiin kokeilla jo eilen, mutta hupsistakeikkaa puolessavälissä tajutaan, ettei talon uunia oo käytetty varmaan ikinä, ja eikä se edes toimi. Noh. Reippaana opiskelijana sekotin sitten makaronit ja lihat ja syötin ne kolmelle nälkäiselle pojalla. Oli kuulemma hyvää, tosin joku valopää meni heittämään sekaan kaakaojauhetta (mikä ei tosin pysäyttänyt näitä nälkäisiä). Kuvia en saanut, kun kamera jäi kotia :( Mutta voin vakuuttaa, että yritykseni oli kova!!

Napapiirin Sankarit sitten... No, suunnitelma OLI ihan toimiva. Ostettiin kasoittain mässyä (sain myös vihjaavia kommentteja että pitäiskö meidän ostaa jäätä ja peittoja että olisi kotoisa olo...) ja asetuttiin Sarahin olohuoneeseen katsomaan elokuvaa - kunnes havaittiin, että DVD-soittimen kaukosäädin on ihan sökönä eikä siis voida vaihtaa teksityksiä elokuvaan :D Olin valmis vaihtamaan elokuvaa sellaiseen, mistä muut jopa ymmärtäis enemmänki ku kirosanat, mutta ennakkoluuloton joukkomme halusi katsoa elokuvan, kun nyt kerran 94-vuotiasta Suomea juhlittiin. Vaikka mä olin ainut, joka nauro, saatiin kuitenki tosi hyvä leffailta aikaseks. :D Nää englannistamisyritykset, satunnaisten sanojen bongailut, ja jatkuvat "do you really live like that?"-kommentit teki leffasta aika ikimuistoisen.

eka "ruoka"

leffan jälkeinen tunnelma - "no entendi nada"

Leffan jälkeen oli (vaihteeks) yhteislaulantaa kera kitaran, ja sitten päädyttiin vielä keskustaan luritteleen kera muovikipposen. Saatiin paljon aplodeja mutta muovikippo jäi ihan tyhjäks :(

vieläki ihmettelen miksei herunu rahaa :(((

tytöööt<3

Hieman pohdintaa lähes suoraan mun päiväkirjasta: juteltuani muiden vaihtareiden kanssa itsenäisyyspäivistä, oon vasta tajunnu kuinka tärkee juhla se lopulta on Suomessa. Sarahin mielipide oli, että 4th of July on USAssa enää pelkkä ryyppyjuhla, koska kukaan ei muista itsenäisyyden alkamistakaan. Mulle tää päivä on aina ollu tärkee, mutta vasta Ecuadorissa oon todellaki tajunnu kuinka onnekas oon saadessani olla suomalainen. Ja miten ylpee oon omasta hullusta kielestäni ja kansalaisuudestani :D Joten, mahtavaa 94:ttä synttäriä, Suomi!!!!!

Täällä muuten lämpötilat vaan nousee... Nyt on oikeestaan joka päivä sellasta 30-35 astetta, ja oikeestaan ihan tuskasen kuuma. Lenkkeily on jääny, kun energia riittää hyvä jos kävelyyn. Muutenkaan ei huvita syödäkään, kun hiki vaan valuu koko ajan. Ja joulua ja 42 asteen lämpötiloja odotellessaaaaaa....!! Muistuttakaa mua tästä ens vuonna kun valitan kylmyydestä.

vamos a la playa, a mi me gusta bailar....

Eilisen lauantain hurja suunnitelmammehan kuului seuraavasti: tavataan Puerto Bolivarissa 9:30 kaikki vaihtarit, otetaan parikymmenen minuutin venematka Jambelín saarelle eli toisinsanoen rannalle, ja köllötellään siellä kello 17 veneeseen asti.

Mitä sitten todellisuudessa kävi:

9:15 oon vielä pyjama päällä pakkaamassa tavaroita, ja kiidän Puertoon salamannopeudelle vain huomatakseni, että kaikki muut on nukkunu pommiin. Nojaa :D Päätettiin sitten me ajoissa olleet ottaa vene ja mennä saarelle odottelemaan muita (jotka saapuivat lattarihenkisesti sitten joskus yhden maissa... :D). Venematkanhan pitäisi kestää sen alle puoli tuntia, mutta mitä lähemmäksi tultiin Jambelía, sitä hitaammin vene alkoi puuskuttaa. Syy selvisi, kun vene juuttui maahan kiinni: vesi oli aivan liian alhaalla. Ecuadorilaisia señoreja tupattu veneemme alkoi protestoida veneen palaamista satamaan, kun taas nuoriso-osasto halusi odottaa kunnes vesi nousee. Odottelu ei lopulta tuntunut missään, kun meillä oli kitara messissä ja yhteislaulut hanskassa, niin espanjaks ku enkuksi (ja saksaksi, tai jotain sinne päin). Kun veneessä ollut erittäin äänekäs señora alkoi viimein kahden tunnin jälkeen vaatia veneen kääntymistä, vaikka oltiin jo tosi lähellä satamaa (vene siis liikkui aina pari metriä ajoittain), olimme jo luopumassa toivosta päästä ikinä rannalle asti... Kun sitten, jostain liukui yhtäkkiä eräs "tuttu", vanha ecuadorilaisherra ja ex-huumediileri saksanmaalta (älkää kysykö), jonka kanssa ollaan pari kertaa juteltu, omalla pikkusella veneellään. Tilaisuus havaittu: otatko neljä gringoa ja yhden ecuadorilaisen kyytiin viidellä dollarilla, no tottakai! Vaihdettiin sitten lennossa venettä tähän melkein uppoavaan jollaan, jossa kukaan ei voinut liikkua senttiäkään ettei kaikki kastuttais, ja señor souteli meidät rannalle asti. :) Saatiin raikuvat aplodit, luultavasti myös vihaisia katseitakin, keskelle jokea jääneiltä ex-matkatovereiltamme.

....just the way are.... :)

aina messissä

we did it!!!! jambelí baby!!!

Ensimmäisenä painuttiin vuokraamaan teltta ja aurinkotuoleja, ja sitten asetuttuamme aloillemme oli aika Jambelín erikoisuuden eli katkarapujen <3 Syön niitä aika usein täällä kun rannikolla ollaan, mutta friteeratut katkaraput, ah! Parasta safkaa ikinä. Nautittiin ateria ja sitten, tankattuamme teltan vesipulloilla, piti syöksyä uimaan. Loppupäivä menikin rannalla chillailessa, aalloista nauttiessa, kitaran soidessa ja lopulta nukahdin pienille päiväunille telttaan. :) Sitten kello olikin jo melkein viisi ja piti juosta veneelle, joka oli tietysti lahjakkaat puoli tuntia myöhässä. Puerto Bolivariin palatessamme seurueemme oli väsynyt, mutta hyvin onnellinen. Täydellinen päivä, täydelliset kamut ja ihana Ecuador. Ah.

teltta ennen nousuvettä. sitten piti muuttaa :D

hyvää marraskuuta kamut

ps. Kiitos Miina ihanasta skypetyksestä tänään, oot ihanin <3

in the jungle the lion sleeps tonight

Noniin sunnuntaina yöllä palailtiin ensimmäiseltä YFU:n reissulta eli viidakkomatkalta!! Oli ihan mieletön viikon reissu, joka sisälsi hiestä ja moskiitoista huolimatta melkein 40 hullua vaihtaria, liikaa naurua ja 600 valokuvaa, joista yritän nyt karsia muutamia tänne (ja jos haluutte lisää, laitan Facebookkiin vähän enemmän kun se ei oo näin hidas ku tää :D).

Lähdettiin siis matkaan tiistai-aamuna pirteinä kuin kunnon vaihtarien kuuluukin, me kuusi Machalan vaihtaria eli meikä, Sarah (USA), Klara, Alex, Misgin ja Klara (Saksa). Bussiin mahtui myös meidän aluevastaava Fabiola, joka on kyllä tän reissun jälkeen kaikkien YFU-vaihtareiden tuntema, tosin nimellä "the crazy Machala lady".. :D 12 tunnin matka kului jutellessa, nukkuessa, syödessä ja laulaessa. Lopulta saavuttiin Quitoon kahdeksan maissa illalla, jolloin heitettiin kamat hosteliin ja suunnattiin tapaamaan muita vaihtareita. Oltiin toiseksi viimeinen ryhmä, eikä ihme, muilla se matka on jotain 2-4 tuntia...

matkaeväs<3

2 tunnin jälkee viä nauratti

Seuraavana aamuna heräiltiin koomaisina kylmään Quitoon, aika heikkojen yöunien jälkeen ja lähdettiin viimein kohti La Casa del Suizoa, jossa meidän viidakkoretki sitten pidettiin. Kuuden tunnin ajomatka viidakkoon sujui yllättävän nopeasti, bussista kuului vain hienoinen kuorsaus. Lopulta saavuttiin Napo-joen rantaan, ja kun astuttiin ulos bussista naaman löi ihan törkee kuumuus. Viidakossa lämpö on jotai ihan erilaista ku täällä rannikolla, johtuen varmaan suurimmalta osin kosteudesta. Lyhyen venematkan jälkeen päästiin Napo-joen keskellä sijaitsevalle hotellille, ja siis voi apua. Paikka oli ihan mielettömän kaunis, uima-allas ja huoneissa parvekkeet ja riippumatot, sekä koko hotellilta mihin tahansa katsokin näki vihreetä viidakkoa tai joen. Jaettiin huoneet, ja meikä majoittui Annen (Tanska), Sandran (Norja) ja Gabriellan (Unkari) kanssa. Anne ja Gaby olihan sillon jo Amsterdam-Quito-lentokoneessa mun kanssa ja Sandraan pääsin tutustuun tosi hyvin koko viikon aikana. Meidän kolmen skandinaavin huumorintaju on kyllä liikaakin samalla tasolla, en edes muista niitä kaikkia ruotsalaisvitsejä joita viljeltii koko viikko. :D

Eka päivä saatiin viettää ihan rentoutuen hotellilla. Ekaks saatiin lounas, ja olin aika lähellä itkua ku näin sen seisovan pöydän. Ruoka oli taivaallista, jokainen jätti riisikulhon koskematta ja lastas lautaselle PERUNOITA (!!!!), PASTAA (!!!!!!!!!!!) ja SALAATTIA (!!!!!!!!!!!!). Tätä voi olla vaikee käsittää, mutta kun syö sitä samaa riisiä ja huonoo kalaa päivä toisensa jälkeen, osaa kunnon ruokaa arvostaa. Saatiinkin tää ihana ateria kaks kertaa päivässä, ja joka kerta mukaan kuulu myös suklaakakkuja yms jälkiruokaa. Ja aamiainen oli ihan oma lukunsa, pannukakkuja jne <3 (Voisin kirjottaa oikeesti tän koko postauksen ruuasta. :D) Ruuan jälkeen suunnattiin altaalle, ja siinä sitten lilluteltiin loppuilta. Vietettiin myös aikaa meidän parvekkeella korttia pelaillen ja juoruten, kunnes väsymys otti veronsa ja päästiin pehmeisiin sänkyihin nunnumaan. <3

Jo yöllä heräsin ihan mielettömän kaatosateeseen (ei turha nimitys tää sademetsä) ja aamulla sama jatkui. Tarkoituksena oli lähteä kolmen tunnin kävelylle viidakkoon, mutta sateen takia siirrettiin se seuraavalle päivälle ja lähdettiinkin sitten veneillä jonkin matkan päähän tutustuun eläimiin. Kyseessä oli tällänen haavoittuneiden eläimien keskus, joka toimii ihan vapaaehtoistyöllä ja jossa yritetään vapauttaa vankeudessa eläneitä viidakon eläimiä luontoon. Suurin osa näistä eläimistä löydetään laittomasta kaupasta, ja kun ne tuodaan keskukseen, 75% niistä kuolee ekoina päivinä. Osaa eläimistä ei voida koskaan vapauttaa, koska ne on niin tottuneita ihmisiin eikä osaa enää hankkia itse ruokaa. Muutamat linnut, jotka on ollu näytillä esimerkiksi hotellissa, ei pysty enää lentämään, koska niiltä on katkastu lihaksia siivistä. :( Monilla eläimillä oli surulliset tarinat, mutta kierros paikalla oli tosi mielenkiintonen ja meidän opas puhu englantia, joten saatiin kyseltyäkin paljon. Koko kierroksen ajan muuten sato kaatamalla, mutta kun päästiin vihdoin takasin veneille, sade oli loppunut ja lämpötila alko nousta kohisten. Ajettiin toiselle saarelle tutustumaan quechua-kulttuuriin. Nopea infopläjäys: quechuat on Ecudorin alkuperäiskansaa, ja asuvat pääasiassa täällä viidakossa. Monet on jo modernisoitunu ja työskentelee turismin parissa (esimerkiksi kaikki meidän hotellin työntekijät oli quechuoita), mutta näkyvin osa kulttuurista on kieli, joka on ihan erilainen ku espanja. On kuitenkin paljon heimoja, jotka ei oo missään yhteydessä ulkomaailmaan, vaan elää yhä perinteiselle inkkarimeiningillä syvällä viidakossa.

tuitui

en osannu :(

meikki inkkarityyliin

Tutustuttiin lähinnä quechuoiden metsästystekniikoihin, jonka jälkeen päästiin vihdoin tutustuun itse Rio Napoon. Bikinit päälle ja liaanilla veteen noin kymmenen metrin korkeudesta, kyllä otti mahanpohjasta mutta oli sen arvoista. :D Kun kaikki oli lopulta heitetty veteen, oppaat lastas meidät isoihin renkaisiin, joilla lähdettiin sitten liukumaan pitkin jokea. Vauhti oli ihan mieletön ja niin myös maisemat. En voi vieläkään uskoa, että pääsin todellakin kokeen jotain noin siistii. Lopulta yks vene pysäytti meidät lilluvat teinit ja päästiin takasin hotellille syömään. Ruuan jälkeen lähdettiin pienelle retkelle quechua-kylään, jossa eräs sen señora opasti meille kuinka valmistetaan quechua-ruokaa. Saatiin myös ostella kaikkee jännää, ja mulle tarttun tietty mukaan puhallusputki. :D

Torstaina lähdettiin heti aamusta viidakkoseikkailulle, joka oli siis noin kolmen tunnin kävely oppaan kera ihan oikeessa viidakossa. Reitti kävi sitä vaikeemmaksi mitä syvemmälle mentiin, ja hyttyset ja armoton kuumuus tekivät kävelystä vielä haastavampaa. Retki oli kuitenkin ihan mielettömän hauska, päästiin maistaan muurahaisia ja keinumaan valtavalla liaanilla läpi viidakon. Kaiken kruunasi retken päätös Napo-joen rantaan, jolloin sai vihdoin heittää painavat kumpparit mäkeen ja syöksyä viileeseen veteen. Tällä kertaa lilluteltiin hotellille pelkillä pelastusliiveillä, seuranamme opas lautan kera ja kokemus oli, jos mahdollista, vielä edellistä päivää parempi. Mikäs siinä virran kuljettaessa, auringon paistaessa, ja ihanien ihmisten ympäröimänä? <3

Perjantai-aamuna jätettiin hyvästit hotellille (ja ruualle :(((((((((((() ja suunnattiin takaisin Quitoon, jossa vietettiin vielä yksi, unohtumaton yö hostellissa. Söin myös Subwayn pitkästä aikaa. :D (miks puhun vaa ruuasta..) Sunnuntai-aamuna suunnattiin bussiterminaalille ajaaksemme koko pitkän matkan takaisin Machala Shoreen, mutta vaikka seurueemme oli väsynyt ja surullinen kaikkien kamujen ja ihanan mestan jättämisestä, oltiin kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä, että Machalassa meitä odottaa mahtavat, uudet seikkailut. :) Näistä voisin mainita muunmuassa ens lauantain, jolloin Piñasissa asuvat vaihtarit tulee tänne rannalle, ja lähdetään muiden kanssa niitä morottaan.

Loppuun syvällistä pohdintaa jota raapustelin päiväkirjaankin: en edes muista, koska viimeksi olisin ollu näin rentoutunut. Suomessa mun elämä on täynnä stressiä, aikatauluja, odotuksia, paineita ja tulevaisuudensuunnitelmia, ja täällä kuljen yks päivä tai korkeintaan viikko kerrallaan. Asiat kulkee omalla painollaan ja jokainen ongelma, joka mulla on täällä ollut, on järjestynyt, melkein ihan itsestään. Tietenkään mulla ei oo täällä niin paljon velvollisuuksia kuin Suomessa, mikä vaikuttaa asiaan, mutta silti oon jo nyt varma, että palaan Suomeen paljon rennompana ihmisenä, ja oon ainakin yhden asian oppinu: todo derechooo... :D

ps. pitää varmaan alkaa päivittää useemmi ku toi Surakin on ryhdistäytyny!