sekalaista sälää

Olenpas nyt ahkera ja kirjottelen ja selittelen kuvien kera jotain mitä on tapahtunu tässä viime aikoina (=hyvin epämääräinen käsite). Surpan innoittamana voisin väsätä tollasen nätin kulttuuripostauksen, kun tästä energialtani ja ajaltani kerkeen. :)

tollanen koputteli mun ikkunaan yks aamu, juoksin ihan paniikissa hakeen kameraa et saisin kuvan..... ja se pysy siinä varmaa 2 tuntia :D uus kamu

Joku päivä vietettiin Theresan uuden perheen uima-altaalla. Kuumuuteen paras lääke!! En muista kerroinko jo mut lomaa oltais nyt viettelemässä siis, niin tällänen näky ei oo mitenkää epätavallinen meille.

KADEHTIKAA

tää ottais vähä rennosti ny

Puolivälissä ku ollaan, niin joku aika sitten oli puolivuosivalmennus. Messissä YFU chicas (Fabiola oikeesti kutsuu meitä tollee, vaikka messissä on myös Alex joka on siis poika.... nojaa) ja YFUn pääjehu Ximena. Päivään kuului "espanjan koe" jossa jäin hopealle ja yleistä keskustelua menneestä ekasta puolikkaasta. Saimme myös avattua suumme oman koordinaattorimme vajavaisuudesta ihan kaikilla elämänalueilla... Katsotaan, jos jotain nyt sitten tapahtuis. Itse en tarvi apua perheen tai koulun vaihdossa, mutta kavereiden puolesta ketuttaa tietty. Lopuks saatii lounas YFUn piikkiin, jossa nappasin päivän ainoon kuvan :D

ruoka on pääasia

(Muistaakseni) Samana päivänä sain VIIMEIN mun joulupaketin!!!!!!!!!!! Tätä onnen määrää!!!!!! Kiitos kaikille, erityisesti kortit lämmittivät sydäntäni <3 Sain myös ojennettua joululahjat mun perheelle, heijastimet oli hitti ja juustohyölä aiheutti paljon hämmennystä sekä naurua.

avaaminen on kivointa

<3

 Yks viime viikon isommista jutuista oli mun rakkaan systerin Noelian valmistuminen! Täällä koulu onkin aika eri juttu, Noelia valmistui jo 16-vuotiaana lukiosta ja aloittaa maaliskuussa lääkiksen (johon muuten voi vaan "mennä" täällä, toisin kuin Suomessa... vähän lähtee luotto noihin lääkäreihin). Anyway, armeijameiningin aamuvalmistujaiset oli hauska tilaisuus, eikä läheskään niin pitkä kuin suomalainen vastineensa. Tänään myöhemmin illalla on kunnon gaala Oro Verde -hotellilla, josta voin sitten postailla myöhemmin. :) Ylpeenä täytyy muuten kertoa, että Noe valmistui noin sadan oppilaan joukosta toiseksi parhaana, ja sai siis hienon diplomin ja erityiskunnian. :D Helmee.

bändi (lol)

jokaiseen CoMilin tilaisuutee kuuluu nää käverit

kersantin tärkeenä

10 parasta oppilasta, bongaa Noe!

MÄÄ TÄÄL KANSA

<3

pari koulun päättäjää

kadehdin tota hattuperinnettä niiiin paljon!!!

Viime pe vietettiin pitkästä aikaa ihan tyttöjen iltaa. Iltaan kuului sushin mussutusta (okei, Maikon kotitekoset voittaa aika sata-nolla - ensinnäkin, KUKA LAITTAA JUUSTOA SUSHIIN????). Täältä suunnattiin Las Brisas -hengailun kautta yksiin partyihin, joissa viihdyttiin pitkään. Oli erittäin hauska ilta, yksityiskohdat henkilökohtaisesti kysymällä. HAHA. :)

alkuiltaa ft. ihanimmat tytsyt tällä puolen maailmaa

Yks juttu mikä nyt on meneillään mun perheessä, on mun host-veljen Panchon tyttöystävän yllättävä raskaus. Kun juttu tuli ilmi, mun hostäiti oli kuulemma itkenyt koko illan. Enkä ihmettele. Pancho ei todellakaan oo mikään isähahmo, eikä mun mielestä valmis naimisiin, johonka tämä raskaus nyt sitten siis johtaa. Valeria, siis tuleva vaimo/äiti, on asiasta ihan innoissaan, toisin kuin Pancho. Tämän tietäessäni oli siis vähintäänkin kiusallista, kun viime lauantaina lähdettiin sitten "onnellisen parin" kihlajaisiin. Älkää ymmärtäkö väärin, Pancho ja Valeria on seurustelleet jo pitkään ja varmasti parin väliltä löytyy rakkautta - mutta ei vielä siinä mielessä, että vauvat ja häät (nimenomaan tässä järjestyksessä) olis ajankohtasia... Kaikista julmista on mun mielestä tää vallitseva kulttuuri. Naimisiinmeno on enemmän pariskunnan vanhempien, kuin heidän itsensä asia. Ja vaihtoehtojahan ei ole. (Kulttuuritippi: täällä seksivalistuksessa sanotaan, että alkaa harrastako seksiä hyi hyi, sen sijaan että sanottaisiin, että no jos on pakko niin käyttäkää nyt sitä kortsua. Tuloksena: kondomeja saa vaan apteekeista eikä niitä kukaan kehtaa ostaa ja 16 and pregnant-ilmiö on siis hyvin tavallinen. Hyvin menee.) Anyway, tää "kihlajaisuustilaisuus" oli jotain niin outoo ja hämärää että saan kyllä kiittää onneani ettei sama vallitse Suomessa. Mä tosiaan siis luulin, että kyseessä on kihlajaiset kun kaikkihan tietää että tää kaksikko on menossa naimisiin. NOEI. Pukukoodi oli todella juhlava vaikka tilaisuus oli vain Valerian kotona. Sitten kun koko suku oli paikalla niin Pancho nousee juhlavasti seisomaan ja KOSII SIINÄ KAIKEN KANSAN NÄHDEN. Ja sitä edeltänyt Panchon pitämä puhe oli vielä varsin surumielinen (Valerian sisko itkee eikä muuten ollu onnenkyyneleitä), jotain puhetta siitä ettei elämä mee aina niinku suunnitellaan. En edes nähny parin suutelevan koko iltana. Kuten ennenkin Ecuadorissa, musta tuntu jälleen että tärkeempää oli, että saatiin tää tilaisuus pidettyy ja että kaikki näyttää hyvältä, kuin että mitä se sitten oikeesti onkaan. Nojaa, ehkä oon liian negatiivinen, loppuillasta juhla muuttu ihan mukavaksi illanvietoksi (varsinkin kun pääsin selittämään mitä Lucasin toistelema ÄMMÄ tarkottaa suomeks... :D). Ja pääsenpähän seuraan ecuadorilaisia häitä (oma lehmä ojassa lol).

no on ne nyt söpöjä kuiteski :)

TÄÄ KUVA VAAN KOSKA NAUROIN EHKÄ 10 MIN. tsek toi innostus

aww kuvassa valerian perhe

Ei nyt tällä erää tuu muute mielee. Oon viime aikoina suunnitellu jotai ruokapostausta, kun oon huvikseni ottanu kuvia mun safkasta. :D Jottain sinne päin. Ja pitää toi Surakin voittaa näiden kirjotusten määrässä. Hoh.

año nuevo!

Nytpä tuli koettua Ecuadorin uusivuosi, ja tämä kyllä pyyhki pettymykseksi jääneen joulun mielestä aika äkäseen!! Aaaa oon vieläkin ihan fiilareissa :D

Päivä vietettiin melko normaaliin tahtiin, ja juhlita aloitettiin silleen iltasella - syötiin yhdessä illallinen, jonka jälkeen siirryttiin kadulle. Kaikki oli jo pitkin päivää kantanu tuoleja omien talojensa eteen ja raketteja räjäytelty pitkin viikkoa, tosin täällä ilotulitteet kuuluu ihan perus viikonloppuriehuntaan normaalistikin. Täällä tosin uuden vuoden raketit ei ollu ihan sitä mitä mä oletin. "Raketti" on oikeastaan ihmiseltä näyttävä nukke, joka on täytetty ilotulitteilla, ja joka sitten sytytetään palamaan vuoden vaihtuessa. Oli aika karun näköstä, kun koko katu on täynnä palavia "ihmisiä", ja niistä lähtevät räjähdykset, meteli ja ennenkaikkea kuumuus kävi välillä sille tasolle että oli pakko juosta sisälle taloon pakoon :D Täällä ei mitään "tähtisädetikku K18"-pelleilyä tietenkään ollut, vaan viisivuotiaat räjäytteli omia (ja kenties omatekoisiaan näöstä päätellen) rakettejaan pitkin iltaa. Vuodenvaihteen koittaessa koko kaupunki oli kaduilla, ja kaikkia, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin tervehdettiin toivottaen hyvää uutta vuotta halauksin ja suukoin.

meidän perheen nuket, bongaa mikki!

sytytyyyys varovastiii

kotikatu, EI LIBYA

Puoli kahden maissa lähdettiin viimein fiestaamaan ulkoilmaklubille, johon oli kerääntynyt aikalailla koko Machalan nuoriso. Siellä juhlittiin ja tanssittiin aamuun asti, tosin kamera jäi näissä kekkereissä kotiin. Muutenkin ennen fiestaa kaikki varotteli, että ota vaan se tarpeellinen, jos haluat vielä joskus nähdä kamojasi. No, otin tarpeellisen - kännykän ja rahaa - ja palasin kotiin ilman kännykkää. :( Joku kelmi ekvaattori vei sen mun taskusta tanssin huumassa! Ainut, mikä mua lohduttaa, on se, että puhelin on suomeks eikä sitä saa vaihdettuu espanjaks. HAHAHHA. Huono säkä varkaalla! Juhlat oli kuitenkin supermahtavat, joten vaikka puhelin vielä harmittaa, ainakaan ei käyny huonommin. :)

Mutta hauskin osuus tästä uv:stä koettiin vasta aamulla... Kotiin oltiin ryömitty tosiaan ihan vasta aamulla kera Panchon ja Noelian, joten nukuin tyytyväisenä pitkään. Ensimmäinen ajatus, kun heräsin, oli kuitenkin jäätävä. Tajusin, että kuinka hiljainen talo on, mikä mun valtavalla perheellä on mahdotonta. Kävelin ympäri taloa, ja huutelin enkä löytänyt ketään. Olin jo ihan paniikissa, koska mullahan ei siis tosiaan ollut enää puhelinta jolla soittaa kellekään, kunnes muistin "unen", jonka olin nähny viime yönä - että mun perhe lähti johonkin ja se sano että voin jäädä kotiin nukkuu. Eipä sitten tainnukaa olla unta. :DDD Ihan oikeesti, olin varmaa niin unenpöppyrässä etten tajunnu juuta enkä jaata mistään. Oottelin siis kotona kunnes kotipuhelin soi ja Noelia soitti kertoakseen, että ne oli lähteny tuli hännän alla Cañariin, koska mun hostisän 100-vuotias äiti oli kuollut. Ne oli kuulemma kertonu mulle kaiken aamulla mutta en kyllä muista tästä keskustelusta yhtään mitään. :D Vietin siis viime yön yksikseni kotona kera koiran :D Tavallaan tuli hieno fiilis, että mun perhe luottaa muhun niin paljon että anto mun jäädä yksin kotiin... enkä olisi kyllä välttämättä edes halunnut nähdä tätä isoäidin kuoleman jälkeistä tilannetta, kun hostperheelle se on tietenkin tosi raskas juttu, kun taas mä oon nähnyt ko. rouvan vain kerran.

Nyt siis odottelen täällä perheen kotiinpalua, ja suunnitelmana on tänään hommata uusi puhelin. :D Että semmosta.

COLEGIO MILITAR HÉROES DEL 41!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eipä pitäny tänää ku "kävästä" koneella mutta en voinu vastustaa kiusausta päivittää tänne ja lisäillä tän päivän kuvia (ja oikeesti väsyttää ihan himona, joten eipä tässä muutakaa keksi ku TV:kin on hajonnu).

Tänään alkoi siis kauan odotettu loma - paitsi ettei se ole lomaa nähnykkään. Colegio Militarin lukiolaisille se nimittäin meinaa viikkoa Pasajen maaseudulla treenamassa sotilasjuttuja. Vaihtareille tää ei oo pakollista, joten itse aattelin osallistuu ehkä 2-3 päivää, ja tää ensimmäinen päivä oli pituudestaan ja rankkuudestaan huolimatta tosi jees! Otsikko on muuten meidän aamuinen huudahdus, mikä on semi hupaisa, koska kaikki alottaa sen eri aikaan ja sitten ympäri pihaa kuuluu sellasia yksinäisiä "uno-uno-uno" huudahduksia sitten lopuksi. :D

Aamuherätys oli perinteinen 5:30, ja heitettiin sitten maastounivormut niskaan ja lähdettiin bussilla Pasajeen. Matka meni aikalailla nukkuessa ja kun taivaalta vielä sato ihan mukavasti, ei kyllä ollu fiilis parhaimmillaan. Kun päästiiin paikalle, olin kuitenki positiivisesti yllättäny: paikka ei ollu ihan metsän keskellä, vaan jonkinsortin sotilastukikohdassa, elikkä meidän päivää veti tavallisten kersanttien lisäksi myös pari ihan ammattilaista (jotka oli joko tosi mukavia ja hauskoja tai ihan täysiä kusipäitä, joiden kanssa joutu vaan hankaluuksiin).

paikka oli tosi nätti, sumuisten vuorten ympäröimä!

okei ei paras ja suorin rivi mut menköön

Aamu alkokin sitten hienoiselle järkytyksellä formaccionin muodossa. Itse formaccionissa ei ollut paljon uutta, mitä nyt jouduttiin punnertaan kuralammikossa (tää oli tosi hyvä veto kersanteilta, koska suorituksen jälkeen koko kuvio hajos ku jokainen koitti pyyhkiä kurasia käsiään vieruskaverin vaatteisiin, tai mun tapauksessa naamaan :D), mutta yks asia häiritsi mua silti aika paljon. En vaan voinu uskoa, että nää paikan pomot kävelee ympäriinsä rynnäkkökiväärit kädessä. Tietenkään kyseisiä kapineita ei käytetty mihinkään, mutta mulle, suomalaiselle, joka oon nähny varmaan elämäni ensimmäiset aseet täällä, tää tuntu todella ahdistavalta. Ensimmäisenä lähti ajatukset viime kesän Norjan tapahtumiin, mikä lisäs ahdistusta entisestään. En vaan voi käsittää, että miksi pitää kantaa aseita, kun kyseessä on kuitenkin koulun tapahtuma. Onneksi formaccionin jälkeen ei tarvinnut näitä enää katsella, joten olokin helpotti.

Loppupäivä menikin sitten juostessa paikasta a paikkaan b, hyppiessä, harjoitellessa tosi rytmikkäitä huudahduksia (kuten "SI MI COLONEL!!!!" ja kersanttien mielestä sen voi kai sitten sanoa tosi väärin) ja tietty ottaessa kuvia. Vaikka oon nyt ihan rättipoikkiväsynyt, mulla oli kaikesta huolimatta tosi hauskaa, koska keksittiin kaikkee sekoilua lyhyille tauoille, ja kun alkaa väsyttää loppupäivästä kaikki alkaa naurattaa, esimerkiksi loppuformaccionin hienot rangaistukset jotka aiheutti itse kärsijöissäkin enemmän hilpeyttä kuin katumusta, ja pieni onnettomuus - voitte varmaan uskoa, että tasapaino alkaa horjua, kun oot ollu kyykyssä muutaman minuutin. No sitten kun alat kaatua, on tosi hyvä idea ottaa samassa asennossa olevan kaverin olkapäästä kiinni, josta sitten seurasikin pienimuotoinen domino-katastrofi meidän takarivissä. En tiedä kumpi nauratti enemmän, kolme tyttöä ketarat ojossa vai kersantin ilme. Nojaa. :D

aamusella olin voitokas

meidän luokka, 2do E!

Huomenna siis uudestaan että Klarakin pääsee kokeileen, ja kenties vielä keskiviikkonakin jos huvittaa. Tässähän saataisiin lomailla koko viikko jos hutsittaa, mutta mä en ainakaa jaksa istua koko viikkoa kotona kun kaikki kamut on kuitenkin tuolla. Ja muutenkin on sen verran jänskä kokemus, että ei tee mieli jättää välistä kokeilla!

Viikonloppuna oltiin muuten Noelian kanssa oikein kunnon gaalassa. Jos joku muistaa OC:sta ne legendaariset debytanttitanssijaiset sieltä ykköskauden ekoista jaksoista, niin tää oli aikalailla verrattavissa niihin. Tytöt oli pukeutunu kirjaimellisesti kuin häihinsä, valkoset mekot ja upeet kampaukset, ja kaikilla pojilla oli puvut. Mekin yritettiin parastamme, tosin multa ei ihan mitään niin juhlavaa valitettavasti löytyny. Käytiin kuitenkin salongissa tekemässä Noelle meikki ja kampaus, ja mäkin sain hiukset suoristettua samalla reissulla, niin näytin ees jotenkin salonkikelpoiselta. Muuten aika virallisen juhlan paras osuus oli ehdottomasti kun nuorten puolen tanssisali avattiin. Odotin tietty automaattisesti sellasta jäyhää suomalaismeininkiä, että istuskellaan salin reunoilla ekat kolme tuntia ja ehkä sen (ja parin kaljan) jälkeen joku uskaltaa lähteä tanssimaan, tietty hirveen joukon ympäröivänä. Olishan mun jo pitäny oppia, että täällä se tanssi on se the thing. Kaikki syöksy heti bailaamaan, ja fiilis tarttu välittömästi. (Ehkä vähän liikaakin - ihan vinkkinä, sufflausyritys 12 cm koroissa EI onnistu.) Oli tosi onnistuneet kekkerit ollakseen virallinen seremonia!

yritykseni olla juhlava samassa mekossa viikosta toiseen lol

Sunnuntaina kävästiin perheen kanssa yllätyskäynnillä leffassa kattomassa Amigos con Beneficios, ja nauroin oikeesti ihan vedet silmissä. Justin ja Mila Kunis olis varmaan tosielämässäkin ehkä maailman sulosin pari, ja kuka potteristi voi olla rakastamatta leffaa, jossa viitataan Harryyn? 8D Elikkä kattoon siellä Suomessa kans! Ennen leffaa käytiin myös (jostain syystä) banaaniplantaaseilla pikku kävelyllä, joten sieltä kuvanen.

en eksyny hah

Loppukevennyksenä pari ruokakuvaa jos joku (=äiti) ehti järkyttyä mun armeijakokemuksista!

Noen kokkaustaidot (ks keittokirjan kuva)... mut oli silti hyviä :D

me tässä Klaran kanssa ollaan pohdittu miks lihotaan mut sitku löydän kamerasta näitä kuvia niin jotenki valaistun...

Näin muuten unta että meille tuli (siis Suomessa) vaihtari, joka oli komee tanskalainen poika jolla oli kaksonen ja koska iskä ei halunnu kahta vaihtaria jouduttiin erottaan ne toisistaan.... Alan kohta uskoo Noeliaa että tää huone on lumottu, koska nään näitä outoja unia suurinpiirtein joka yö. :D

Kaikki siis tosi hyvinnnnnnnnnnnnn tsädäm!

synttäreitä ja sekoilua

Viikonloppu tuli ja meni, netti lahosi ja siksi vähän pidempi tauko postailussa. Nyt kirjottelen Guyaquilista käsin!

Torstaina vietettiin pizzaläskeilyiltaa Jennifferin luona, ja käveltii ympäri Ciudad Verdeä, jossa Jenni siis asuu. Paikka on sellanen pienempi alue heti keskustan ulkopuolella, täynnä taloja mutta turvallisempi, koska koko aluetta suojaa iso muuri (ja vartijat portilla). Vähän siis kuin suomalainen naapurusto, että pystyy ihan kävelemään paikasta a paikkaan b. :D No mutta kuiteskin, mentiin hengailemaan puistoon ja syömään Magnumia (ja nää väittää että se on ecuadorilainen, miksen oo tienny tätä? Ainakin se valmistetaan paketin mukaan täällä!). Kavereiden mielestä Magnum on paras, mutta kallis jäätelö: 1,30 dollaria. Huhhuh. Ihan huimaa.

eli nimensä mukaan on vihree paikka

tosta ei varmaan näy mutta toi oli oikeesti astetta hurjempi laite ku suomalaiset vastineensa! :D

VIHDOIN SAATIIN KUVA BANAANIPUUN KANSSA! täällä maailman banaanipääkaupungissa niitä on tietty ihan pipona mutta kuvanottomahdollisuutta ei ole vielä ennen tätä ollut :D

olisitte nähneet ne ilmeet ku tarjosin fazeria. tai mun ilmeen 8))

Perjantaina tsekattiin Destino Final 5 leffassa isolla porukalla, ja kunnon lattarimeiningillä leffa ehti vaihtua kolme kertaa ennen ku lopulta päästiin teatteriin, ja ihmiset saapu paikalle 10 min ekan näytöksen alun jälkeen. Noooo pelailtiin sitten pelejä tälläsessä pelimestassa kun odoteltiin seuraavan näytöksen alkua ja syötiin vähän lisää pitsaa (läskiiiiiiii). Ecuador on muuten leffaankin menossa ihan hullu maa, yökerhoon pääset ilman papereita mutta K16 leffaan kysytään cedulaa (henkilöllisyystodistus). Täh? :D Tunsin oloni tosi aikuseks kun mun piti välittää leffalippuja 15-vuotiaille........ :D

ilmeeni ennen tappiota :D

pojat kisas ihan tosissaan

Tähän väliin huomautus, että täällä pojat on ihan äärimmäisen kohteliaita. Luokassa jos yritän siirtää mun pulpettia kaks metriä niin heti noin kolme ihmistä juoksee paikalle ja suunnilleen repii sen mun käsistä. Sama syömisen kanssa, pizzapaikassa yritin kaataa itelleni limsaa ja heti kaikki alko "No, no yo puedo!" :D Myös koulun ruokajonossa pojat jonottaa ja minä odottelen ruuan saapumista pöytään. Ottakaas oppia suomalaiset pojut kanssa! :D

Destino Final 5:sta sen verran, että täällä leffassa ei tosiaan olla hiljaa. Kännykät pärisi, ihmiset jutteli ja huuteli ja nauro kovaäänisesti verisimmille kohtauksille. Allekirjoittanut peitti silmänsä joka kohdassa ja oikeesti jäi traumat siitä yhdestä kohtauksesta, jossa kuoltiin verisesti TELINEJUMPPASALISSA! Onneks siirryit Silva sirkukseen. :D Mutta olin ylpee, että vaikka leffan dialogi olikin aika vähäistä toimintaan verrattuna, ymmärsin dubbausta oikein hyvin. :))

Lauantaina vietettiin abuelitan synttäreitä, ja koko suku oli koolla abuelitan kotona. Kakku ja ruoka oli hyvää ja kävästiin myös Shoppingissa sekä kauppahallissa (jossa joku pölli meidän kalat!). Oli vähän ällöö ku hostmami pyysi yhden kanan, ja sitten siinä meidän silmien edessä myyjä alkaa leikellä kanaa ja heitellä sen sisälmyksiä mihin sattuu x__x Ei ihme että ruuassa on aina luita.

tuoretta

 ... tämäkin.

Sunnuntai meni aika perhepainotteisena myös, kuten viikonloput yleensäkin. Edellisenä iltana olin vaan läskeilly kotona joten olikin kiva lähtee ulos koko päiväks. Käytiin muunmuassa Perun rajalla, ei ihan ylitetty mutta ehkä toisella kertaa sitten. Rajalla oli kuitenkin tosi hieno ravintola, jossa annokset oli aika päätähuimaavia. Meidän perheessä on alkanu olla joku yleinen vitsi, että aina kun mennään ruokapaikan ohi niin joku kysyy että onko mulla nälkä - ehkä seurasta mun "vähäisestä" syömisestä näiden mielestä :D Täällä on muuten ihan normaalia, että pakataan koko suku autoon ja lähdetään vaan ajeleen ilman määränpäätä ja sitten vaan pysähdytään jonnekin. Mua tää ei haittaa, sillä tykkään katella maisemia ja ihan vaan kuunnella musiikkia ja juttelua autossa. :) Viime viikolla oli Machala Fest, elikkä hienot markkinat joten käytiin myös siellä.

ruokaa odotellessa!

mun annos! luulin, että tää on iso, kunnes...

...kunnes Pavel sai ruokansa :D

Noe, Saana y hostmami :)

Tähän väliin voisinki heittää pienen infopaketin mun host-perheestä. Virallisestihan mun kanssa samassa taloudessa asuu isä Ramiro, äiti Estella ja siskot Yamilia ja Noelia (30 ja 16 vee). Mutta mun perheeseen kuuluu myös kolme veljee, Pancho, Pepe ja Pavel, plus kaikkien näiden vaimot/tyttöystävät ja tietty Pavelin poika Lucas. Vaikka kaikki veljet asuu täällä Guyaquilissa, melkein joka viikonloppu ne saapuu takasin Machalaan. Ja kun tähän vielä lisätään kaikenmaailman abuelitat, tädit, sedät jne, on perhe aikalailla laajempi käsite ku Suomessa. :D Joten en lopulta ihmettele, miks meidän perheellä on täällä 12-hengen auto :'D

tossa vihdoin kuva meidän talosta, neljä kerrosta siis :)

Maanantai olikin sitten tosi vauhdikas päivä. Koulussa ei ollu tunteja, vaan meidän luokka järjesti elokuvapäivän muille luokille. Tarkotuksena oli kerätä rahaa yhdelle pojalle meidän koulusta, joka on ollu viime maaliskuusta asti koomassa auto-onnettomuuden takia. :( Muut luokat siis tuli kattoon leffoja auditorioon, ja me myytiin kahviosta tostadoita, sipsiä, limsaa, popparia jne :D Harmittaa ku en just sinä päivänä ottanu kameraa kouluun, oli nimittäin ihan näkemin arvoinen häppeninki. Täällä ei tosiaan jonoteta mihinkää kahvioon, vaan kaikki vaan heiluttaa rahojaan ja huutaa yhteen ääneen tuotteiden nimiä. Mä en tietenkää tienny yhtää mitään ja vaikka olisinki tienny, en saanu metelissä mitään selvää kenenkää puheesta. Ainut mihin kykenin, oli limsan kaataminen :D Oli silti tosi hauskaa, ja aina kun aloin näyttää liian epätoivoselta, kaikki huutaa "AYUDA LA GRINGA!!!!" ja joku syöksy helppaamaan mua.

Illalla jatku melkein sama meininki, sillä luvassa oli hostpapin 58-vee synttärit. Olin jo varautunu tanssimiseen ja suuree määrään ruokaa, mutta silti olin aika yllättyny miten mittavat kekkerit oli kyseessä. :D Kutsuttu oli 80 henkee ja vaikka paikalle lopulta saapu joku 50, oli livemusiikin, tanssimisen ja kovaäänisen puheen kanssa aikamoinen meininki. Nuoriso-osasto rajoittu muhun, Noeliaan ja Isaaciin (ja Lucasiin :D), mutta pääsin jutteleen monien kanssa ja olin tosi ylpee miten paljon sain sanottua ja ymmärrettyä. Espanja alkaa tulla joka päivä luonnollisemmin! :) Koska juhlat kesti aamukahteen, ei tarvinnu mennä kouluun eilen vaan käytinkin päivän nukkumiseen, hyvään lenkkiin ja sitten lähdettiin ajeleen GUYAQUILIIN!!


Täällä sitä nyt ollaan vähän omalomailemassa koko viikko! Mutta koska tää postaus alkaa nyt olla pidempi kuin laki sallii, kirjottelen tästä reissusta sitten aivan oman jutun. Asustelen täällä siis Pavelin, Lissetten (Pavelin vaimo) ja Lucasin kanssa, mutta saman talon yläkerrassa asuvat Pepe ja Pancho sekä pari muuta kämppistä. Eilen käytiin pizzalla, kohta shoppaileen! Mahtava viikko tiedossa :)

so you can hurt, hurt me bad, but i'll still raise the flag

Hiiiii. Onpas hyvä fiilis!

Viimeisin vkoloppu oli mahtava, ja kaikkea kivaa on tiedossa. :)

Eilen meille muutti aivan sairaan lutunen nappisilmä Nena <3 Tollanen pieni ja vikkelä karvapallo vipeltää nyt ympäri kämppää (ja kakkii heti ku silmä välttää) ja nyt on ihanaa, ettei tarvi olla ikinä yksin kotona. :D Ainakin nyt Nena seuraa mua kaikkialle ja järsii lahkeita joka välissä.

que lindaaaaaa!

Eilen olin myös yllätys miitingissä muiden vaihtareiden kanssa koordinaattori Fabiolan luona. Oli tosi kiva nähdä muitakin ja kuulla, mitä niille on tapahtunu. Yks meistä kuudesta oli jo vaihtanut perhettä, mutta muuten kaikilla näytti olleen tosi mukava alku. Oli myös helpottava huomata, että monilla oli ihan samoja fiiliksiä ku mulla, niin hyviä ku huonojakin. En kyllä millään selviäis tästä jos en tietäis, että Machalassa, Ecuadorissa ja koko maailmassa on samaan aikaan satoja muitakin vaihtareita. :) Tänään puhuttiin fysiikan tunnilla (oli koe joten livahdettii luokasta) Klaran kanssa kaikennäköistä syvällistä vaihdossa olemisesta. Me ollaan oikeestaan aika samanlaisia, joten mulla on käyny kyllä sairaan hyvä säkä että oon saanu täältä niin samalla aaltopituudella olevan kaverin! :D

Viikonlopusta siis piti kertoa. Perjantaina oltiin tosiaan synttäreillä ja se on ihan oma juttunsa jota en lähde tähän tilittään, mut voin kertoo et hauskaa oli. :D Lauantaina lähdettiin Yamilian (eli Rommyn, mutta Yamilia on vakiintuneempi kutsumanimi jota mäkin oon nyt oppinu käyttää) kanssa ostoksille, ja sain vihdoin hankittua uudet kengät koulua varten ja muita tärkeitä juttuja, jotka on ootellu jo ihan tarpeeks monta viikkoa.

Sunnuntaina olikin sitten vähän isompi häppeninki, lähdettii nimittäin Pepen (tyttöystävän siskon Babyshoweriin! Okei, en oo ikinä käyny babyshowereilla enkä ees oo varma, järjestääkö kukaan tosissaan sellasia Suomessa, mutta jostain mulle on jääny sellainen kuva, että kyseessä on max 10 naisen kutsut, jossa availlaan lahjoja ja syödään kakkua hillityissä jakkupuvuissa. No nää kutsut oli mahdollisimman kaukana sellasesta: ensinnäkin saavutaan sisään isoon vuokratilaan, joka on täynnä väkeä ja ruokaa ja DJ (kyllä, siellä oli sellanenki) soittaa Shut It Downia niin että lattia tärisee. Vieraat oli suuriltaosin naisia, ja jaloissa pyöri pari skidiä sekä vastahakoisen oloisia miehiä. :D Virallinen ohjelma alkoi vasta ainakin tunti meidän saapumisen jälkeen, vaikka mekin tultiin paikalle tavan mukaan melkein kaks tuntia myöhässä. Luvassa oli siis kaikennäköstä leikkiä, johon pellepukuun pukeutunut heppu veti kaikkia mukaan - tanssikilpailuja, ohjeita tulevalle mammalle ja kaikkee enemmän tai vähemmän hauskaa joka sai suurinpiirtein kaikki muut paitsi mut ulvomaan naurusta :D

Ois varmaa pitäny arvata, että lattarit ei vaa yksinkertaisesti voi järjestää juhlia ilman tanssimista... Ohjelman jälkeen kaikki nimittäin suunnisti tanssilattialle bailaamaan, ja mutkin saatiin houkuteltua mukaan. Sitten koinkin elämäni järkytyksen, ku yhtäkkiä mun vieressä seisova poika heittää "MOI! MITÄ KUULUU?" Näytin varmaan pretty much samalta ku hirvi ajovaloissa. Kun sain puhekykyni takaisin pystyin kysyyn, että mitä ihmettä. :D Kävi ilmi, että tää poika, Carlos, oli vuosi sitten deittaillu suomalaista vaihtaria ja oppinut kaiken oleellisen. Tanssittiin siinä sitten yhdessä ja puhuttii musiikista, kuulemma tykkää Sonata Arcticasta. Oli tosi hauska jutella tyypin kanssa, joka tietää jotain muuta Suomesta ku sen että tää on kaukana ja täällä on kylmä. :'D

Sitten pari yksittäistä poimintaa viime viikolta: iguana meidän pihassa. Tökittiin sitä kepillä Noen kanssa kunnes se lähti jahtaamaan. Eilen se oli kuulemma päässy sisälle asti ja kun se lopulta oli saatu pihalle, ei oo sen jälkee näkyny. :( Mut meidän keittiössä pyörii kaks valkosta pikkuliskoa, jotka oon nimenny Jussiksi ja Silvaksi, koska niissä on jotain hyvin samaa... Terkkuja pikkuset. :D

okei se pakeni

 Ruuassa pääsin jo toista kertaa kokeileen popkornia keitossa. Se on oikeesti hyvää! On muute unohtunu mainita, että täällä kaikk syödää lusikalla. Soyla tarjoo mulle usein myös haarukan ja veitsen, mutta oon kehittyny aika hyväks leikkaan pihviä lusikalla... Ehkä tää on osasyy pitkiin aterioihin? :D

nami!

Oon saanu aika hyvät kaverit meidän luokalta ja ollaan torstaina järkkäämässä pizzan ja sushin täytteistä leffailtaa, ja perjantaina katsastetaan DESTINO FINAL 5! On tosi kiva ku on jotai tekemistä kokoajan tulossa, niin huomaa sopeutuvansa yhä nopeemmin. Tänään tosin päätin jäädä kotiin, koska väsytti koulun uinnin jälkeen. Ehkä visiteeraan Noen laulukurssia illemalla, mutta nyt päätin uhrata hetken blogilleni ja rakkaille lukijoilleni :D Huomenna meen varmaan vähän hikoilemaan, kun maanantaina en ehtinytkää ylläritapaamisen takia.

tässä michelle, meikä ja jenniffer. klara ottamassa kuvaa shoppingin edessä :))

tännäkösenä lähdettii ulos perjantaina. ja olin alipukeutunu???

Loppuun pari hienoo kulttuurihuomiota jälleen kerran:


URHEILU: Okei, jotkut käy salilla, mutta se ei oo mitenkää yleistä. Futista pelailee moni iha iloksee ja meidän liikkatunnit on ollu tosi hauskoja, ja Suomeen verrattuna ehkä vähän rennompia. Siellä Matrixissa, eli salilla, jolla käyn, näkyy aika paljon munkin ikäisiä, mutta urheilu ei ehkä oo niin pakollista. Munlaiselle suunnittelijalle/ylisuorittajalle onkin tullu vähän vaikeuksia, kun urheilu on näille enemmänkin sellasta hauskanpitoa. :D Toisaalta muutos ei oo mitenkää huono...


TALOT: Kaikkialla on portit ja kalterit ikkunoissa, tosin yleensä hienosti muotoillut. Tänään tosin vetäsin sormeni portin väliin ja hienot jäljet jäi :( Yleensäkin talot on enemmän suojattuja ku Suomessa. Mä asun keskustassa, mutta tästä vähän matkan päästä on järkyttävän kokosia kartanoja, ja mitä oon niihin päässy sisälle kurkistaa, löytyy kuus autoo per perhe, koiria, puutarhuri, siivooja(t), iso piha, uima-allas etc etc... Näistä taloista löytyyki sitten kunnon muurit ja sähköaidat. On aika absurdia nähdä näistä palatseista vain parinkytä metrin päässä slummintapasia pikku häkkyröitä, jotka näyttää siltä että pysyvät kasassa vaan asukkaiden tahdonvoimalla... Muutenkin kun selitän täällä, että Suomessa ei hirveesti pysty erottaan näin isoja eroja, nää ihmettelee sitä paljon. Täällä todellakin tiedetään, kuka on se rikas ja kuka ei.

Okei tässä tällä erää, päivittelen taas piakkoin. Kommenttia, porfaaa <3

tears & joy

En olekaa kirjotellu hetkeen! Tässähä on tapahtunut vaikka mitä. 8)

Ensinnäkin (ja ehkäpä tärkeimpänä) yksi aikakausi pääsi loppuunsa mun elämässä, kun astelin leffateatteriin katsomaan viimeisen Potterin. Snif! Vieläkin itkettää. Joidenkin mielestä mun potterismi saattaa mennä yli, mutta mulle se on ollut niin iso osa koko mun lapsuutta ja tähänastista elämää: sen avulla on löytynyt sellaisia maailmoja ihan täältä Tampereeltakin, joiden olemassaolosta ei ollut mitään tietoa. Khih. 8) Mutta en mä oo surullinen siksi, että sarja pääsi päätökseensä; ne kirjat on aina tuolla hyllyssä. Eikä tarina vanhene koskaan.Jos joku haluaa päästä mun tunnelmiin, voi alotella tällä esmes tällä: http://www.youtube.com/watch?v=gWKEXvtsWRE

Itkuparkujäähyväisten jälkeen vietettiin läksiäisiä mökillä ihan sukulaisten kesken, ja vaikka nääkin oli melko itkuntäyteiset kestit, oli lepposa tunnelma. 8) Musta oli kuitenkin kiva nähdä kaikkia sukulaisia sillee koolla, ja saada hyviä neuvoja matkaan. Kunhan saatais juhlat pidettyä täällä Tampereellakin kavereille, niin olisin oikein hyvillä fiiliksillä lähdössä. :))

Toissapäivänä oli taas pippalot luvassa, tällä kertaa mun 17-v synttärit jotka oli kätevästi yhdistetty Iskun 18-v syndeihin (jotka on oikeesti tänään). Teemana oli inkkarit ja tunnelma oli katossa. Lahjoiks tuli mm. uus kamera Ecuadorin reissua varten, päiväkirja ens vuodeks ja ihana levy, josta löytyy vaikka minkälaista fiilistelymusaa. Kiitoksia vaan kaikille vieraille <3

meikä innoissaan, sonja komppaa

onni lintsas teemasta mut ei se mitää :))

Tänään puolestaan olin tosi ahkera (äitin yllyttämänä tekee vaikka mitä) ja hankin kaikkee oleellista reissua varten: avainlukulistoja nettipankkiin ja Suomi-esitteitä, pistin GoGon lokeron myyntiin ja lähettelin (tosi tärkeetä) s-postia ympäri maailmaa. Ennen tätä rumbaa oltiin Iskun synttärilounaalla (onneee tuitui!) Fuudiksessa ja syötiin Minnan laskuun hesejäätelöä. :)

iloset. isku oli täysi-ikäisyyden muikentama.

Että tällästä täällä. Tänään sato koko päivä mut illalla livahdin lenkille. Jeeees. Ja huomiseks on luvattu jotain +30 että voisin vaikka viettää päivän rannalla ja yrittää syventää rusketusta pari astetta. :D Ja Veera tulee Isosta Omenasta kotiin lauantaina! Kylläpäs nyt rullaa. Paitsi mun känny on rikki. Nojaa. Sellast sattuu.