time of your life

Onpas tapahtunu taas liikaa viikossa enkä varmasti jaksa selittää kaikkia yksityiskohtia koska niitä on ihan liikaa! Niinpä käytän tän postauksen kertomalla ihan mun normaalista arkipäivästä, kun mullakin tuli eilen täyteen tasan kaks kuukautta Ecuadorin maaperällä. :)

Herään siis arkipäivinä 5:30. Mun aamutoimet on aika nopeasti hoidettu, hyttyssuihketta vaan koko kroppa täyteen ja univormu päälle. :D Alakerrassa syödään aamupala, joka on hostmamin valmistama - leipää, munakasta, riisiä tai jotain muuta pientä, esimerkiksi JUUSTOA, mitä täällä syödäänkin ihan hulluna. Yleensä jääkaapissa on sellanen hervoton möhkäle juustoa josta voi sitten murtaa paloja leivän päälle, banaanien kanssa tai ihan vaan naposteltavaks. Leipä täällä oli aluksi musta ihan liian makeeta, mutta nyt siihen on jo alkanut tottua eikä se paahdettuna juuston kanssa oo enää yhtää hullumpi aamupala.

Bussi tulee siis kotiovelle hieman kuuden jälkeen. Musta on aika hämmästyttävää miten selviydyn täällä ulos ovesta reilussa 20 minuutissa, ku Suomessa tartten siihen vähintään tunnin. Olisko asialla mitään tekemistä koulupuvun käytön kanssa? :D Nojaa! Bussi ajaa kouluun sen melkein 40 minuuttia, vaikka koulu itse on aika lähellä. Syynä tähän on tietty se, että jokainen pikku oppilas noudetaan kotiovelta. Välillä tuntuu tosi hölmöltä kun auto tekee ihan hirveen lenkin vaan yhden ihmisen takia, ja jotenki tuntuis muutenkin loogisemmalta että lähellä asuvat ihmiset vois tulla kyytiin samasta kohdasta... Koulun pihassa oon siis noin 6:40, joten ehtii hyvin viedä laukun luokkaan ja morjenstaa kaverit läpi ennen kuin formación alkaa seittemältä. Maailman turhin seremonia kestää kymmenestä minuutista tuntiin, ihan riippuen päivästä. Yleensä kuitenkin liikutaan siellä 15-20 minuutin paikkeilla, jonka jälkeen palataan luokkiin. Tunnit alkavat tämän jälkeen, yleensä puoli kahdeksan ja kahdeksan välillä.

Rehellisesti sanoen mä en vieläkään tiedä, kuinka pitkiä oppitunnit on. :D Peruskaava on, että kaks oppituntia, tauko ja toiset kaks tuntia, mutta tuntien pituudet on ihan päivästä riippuvia. Joskus yhtä tuntia ei oo ollenkaan, jos opettaja ei saavu paikalle... Itse opiskeluhan on yhtä suurta vitsiä. Ecuadorilaiseen koulutukseen kuuluu se, että opettaja on aina oikeassa (vaikka usein väärässä.........), ja opetusmenetelmiä ovat lähinnä aivoton kopiointi ja opettajan monologi, jonka keskeyttää ajottain oppilaiden huuto. Tunneilla mä yritän lähinnä kuunnella ja kopioida jotain vihkoon, mutta esimerkiksi matikan ja kemian tunneilla harvemmin kopioidaan mitään, enkä koe saavana hirveesti irti näiden opettajien puheesta, kun se vaan vilisee outoja termejä. Muutenkin kuuntelu alkaa muutaman kymmenen minuutin jälkeen puuduttaa, jos aihe on yhtä mielenkiintoinen kuin kylkiluiden järjestys. Joten päivät meneekin sitten suurilta osin puhuessa muiden kanssa, lukiessa tai nukkuessa. Jostain syystä ykskään opettaja ei oleta meidän tekevän mitään, vaan ovat tosi ilosia jos jaksetaan kirjottaa yks lause kahden tunnin aikana vihkoon... Haha. :D Päivän ainut tauko on 10:15-10:45, jolloin kaikki suuntaa cafeteriaan syömään jotain pientä. Mun ehdoton suosikki on sandwiche con carne y quacamole, ei oo varmaa mitään herkumpaa. <3 Dollarilla nälkä pois.

Koulu loppuu virallisesti 13:45, mutta luokasta saatetaan lähtee jo puolen maissa. Siitä ei tosin pääse hirveesti hyötymään, kun mun rakas hidas koulubussini saapuu vasta koulun päätyttyä, ja lähtee liikeelle vasta vähän kahden jälkeen. Kotimatka kestää tosin vain parikytä minuuttia, ja kotona oonkin yleensä puol kolmen maissa. Silloin syödään almuerzo, eli ecuadorilaisten lounas, joka on ainut lämmin ateria ja siis melko iso. Aluksi syödään alkukeitto ja sitten lautasellinen riisiä ja kalaa, kanaa tai lihaa, joskus kasvisten kanssa (ja jos Soyla on ollu tosi ihana, se on keittäny mulle pastaa riisin sijaan <3). Ruokajuomana toimii vesi tai mehu, joka on tietty vastapuristettua. :) Me siis syödään lounas Noen kaa kaksin, mutta ecuadorilaisille on usein tapana käydä syömässä lounas kotona työpäivän aikana, ja niin tekee mun loppu perhe, jotka ovat siis syöneet aikasemmin.

Lounaan jälkeen onkin sitten koko ilta aika tehdä oikeestaan mitä vaan. :D Aluksi mua ärsytti ihan himona se vapauden määrä, koska Suomessa oon tottunu tekeen sairaasti asioita joka päivä. Mutta nyt, kun kavereita alkaa olla huimasti ja paikkoja alkaa tuntea, on ihan sairaan kivaa kun joka päivä tapahtuu jotain jännää ja spontaania. 8D Valitettava totuushan on, että kaikki Machalan vaihtarit on ihan sairaan tylsistyneitä kotonaan, koska meidän ei tarvi tehdä mitään läksyjä, joten mikä ois parempi tapa viettää vaihtarivuotta ku hengata yhdessä ihan mielettömän hauskalla porukalla! Tää vapaus on myös opettanu mut ecuadorilaisten laiskuuteen, esim päivätorkkuihin ja TV:n katseluun (!!) mitä teen Suomessa tosi vähän... :D Jos kavereita ei satu oleen paikalla, saatan lähtee salille tai sitten (kuten tänään) vietän laatuaikaa päivittäen blogia. Jokatapauksessa palailen kotiin siinä kahdeksan maissa, ja syön pienen iltapalan (leipää tai muroja), käyn suihkussa (ensin on kuitenkin huudettava perinteinen PRIMERO SEGUNDO TERCERO-kisa, koska kolme tyttöä ja yksi suihku :D) ja meen nukkumaan siinä kymmenen maissa.

Että sellainen on Saanan arkipäivä täällä Ecuadorissa! Kiinnostiko, no ei tosiaan, mutta toivoisin silti kommenttia jau jau.

Loppuun pari asiaan täysin liittymätöntä kuvaa (joita ei tullu kyl hirveesti viime viikolla...):

viime viikon kamut

grillatiin viidakossa boakäärmettä, maistu ihan porolta :D

sulauduimme luontoon

mua ei yhtään epäilytä meidän touhut joo. kuvassa vaihtaripuisto<3

TIISTAI-ILTA

Ja siinä taas hauskaa luettavaa. En voi uskoo, että todellakin se on jo (yli) kaks kuukautta Ecuadorin maaperällä. Oon oppinu ittestäni ja maailmasta enemmän ku koko 17 vuotenani ennen tätä!! Ja 8 kk jäljellä... tuntuu hirveen vähältä nytkun aattelee...?

COLEGIO MILITAR HÉROES DEL 41!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eipä pitäny tänää ku "kävästä" koneella mutta en voinu vastustaa kiusausta päivittää tänne ja lisäillä tän päivän kuvia (ja oikeesti väsyttää ihan himona, joten eipä tässä muutakaa keksi ku TV:kin on hajonnu).

Tänään alkoi siis kauan odotettu loma - paitsi ettei se ole lomaa nähnykkään. Colegio Militarin lukiolaisille se nimittäin meinaa viikkoa Pasajen maaseudulla treenamassa sotilasjuttuja. Vaihtareille tää ei oo pakollista, joten itse aattelin osallistuu ehkä 2-3 päivää, ja tää ensimmäinen päivä oli pituudestaan ja rankkuudestaan huolimatta tosi jees! Otsikko on muuten meidän aamuinen huudahdus, mikä on semi hupaisa, koska kaikki alottaa sen eri aikaan ja sitten ympäri pihaa kuuluu sellasia yksinäisiä "uno-uno-uno" huudahduksia sitten lopuksi. :D

Aamuherätys oli perinteinen 5:30, ja heitettiin sitten maastounivormut niskaan ja lähdettiin bussilla Pasajeen. Matka meni aikalailla nukkuessa ja kun taivaalta vielä sato ihan mukavasti, ei kyllä ollu fiilis parhaimmillaan. Kun päästiiin paikalle, olin kuitenki positiivisesti yllättäny: paikka ei ollu ihan metsän keskellä, vaan jonkinsortin sotilastukikohdassa, elikkä meidän päivää veti tavallisten kersanttien lisäksi myös pari ihan ammattilaista (jotka oli joko tosi mukavia ja hauskoja tai ihan täysiä kusipäitä, joiden kanssa joutu vaan hankaluuksiin).

paikka oli tosi nätti, sumuisten vuorten ympäröimä!

okei ei paras ja suorin rivi mut menköön

Aamu alkokin sitten hienoiselle järkytyksellä formaccionin muodossa. Itse formaccionissa ei ollut paljon uutta, mitä nyt jouduttiin punnertaan kuralammikossa (tää oli tosi hyvä veto kersanteilta, koska suorituksen jälkeen koko kuvio hajos ku jokainen koitti pyyhkiä kurasia käsiään vieruskaverin vaatteisiin, tai mun tapauksessa naamaan :D), mutta yks asia häiritsi mua silti aika paljon. En vaan voinu uskoa, että nää paikan pomot kävelee ympäriinsä rynnäkkökiväärit kädessä. Tietenkään kyseisiä kapineita ei käytetty mihinkään, mutta mulle, suomalaiselle, joka oon nähny varmaan elämäni ensimmäiset aseet täällä, tää tuntu todella ahdistavalta. Ensimmäisenä lähti ajatukset viime kesän Norjan tapahtumiin, mikä lisäs ahdistusta entisestään. En vaan voi käsittää, että miksi pitää kantaa aseita, kun kyseessä on kuitenkin koulun tapahtuma. Onneksi formaccionin jälkeen ei tarvinnut näitä enää katsella, joten olokin helpotti.

Loppupäivä menikin sitten juostessa paikasta a paikkaan b, hyppiessä, harjoitellessa tosi rytmikkäitä huudahduksia (kuten "SI MI COLONEL!!!!" ja kersanttien mielestä sen voi kai sitten sanoa tosi väärin) ja tietty ottaessa kuvia. Vaikka oon nyt ihan rättipoikkiväsynyt, mulla oli kaikesta huolimatta tosi hauskaa, koska keksittiin kaikkee sekoilua lyhyille tauoille, ja kun alkaa väsyttää loppupäivästä kaikki alkaa naurattaa, esimerkiksi loppuformaccionin hienot rangaistukset jotka aiheutti itse kärsijöissäkin enemmän hilpeyttä kuin katumusta, ja pieni onnettomuus - voitte varmaan uskoa, että tasapaino alkaa horjua, kun oot ollu kyykyssä muutaman minuutin. No sitten kun alat kaatua, on tosi hyvä idea ottaa samassa asennossa olevan kaverin olkapäästä kiinni, josta sitten seurasikin pienimuotoinen domino-katastrofi meidän takarivissä. En tiedä kumpi nauratti enemmän, kolme tyttöä ketarat ojossa vai kersantin ilme. Nojaa. :D

aamusella olin voitokas

meidän luokka, 2do E!

Huomenna siis uudestaan että Klarakin pääsee kokeileen, ja kenties vielä keskiviikkonakin jos huvittaa. Tässähän saataisiin lomailla koko viikko jos hutsittaa, mutta mä en ainakaa jaksa istua koko viikkoa kotona kun kaikki kamut on kuitenkin tuolla. Ja muutenkin on sen verran jänskä kokemus, että ei tee mieli jättää välistä kokeilla!

Viikonloppuna oltiin muuten Noelian kanssa oikein kunnon gaalassa. Jos joku muistaa OC:sta ne legendaariset debytanttitanssijaiset sieltä ykköskauden ekoista jaksoista, niin tää oli aikalailla verrattavissa niihin. Tytöt oli pukeutunu kirjaimellisesti kuin häihinsä, valkoset mekot ja upeet kampaukset, ja kaikilla pojilla oli puvut. Mekin yritettiin parastamme, tosin multa ei ihan mitään niin juhlavaa valitettavasti löytyny. Käytiin kuitenkin salongissa tekemässä Noelle meikki ja kampaus, ja mäkin sain hiukset suoristettua samalla reissulla, niin näytin ees jotenkin salonkikelpoiselta. Muuten aika virallisen juhlan paras osuus oli ehdottomasti kun nuorten puolen tanssisali avattiin. Odotin tietty automaattisesti sellasta jäyhää suomalaismeininkiä, että istuskellaan salin reunoilla ekat kolme tuntia ja ehkä sen (ja parin kaljan) jälkeen joku uskaltaa lähteä tanssimaan, tietty hirveen joukon ympäröivänä. Olishan mun jo pitäny oppia, että täällä se tanssi on se the thing. Kaikki syöksy heti bailaamaan, ja fiilis tarttu välittömästi. (Ehkä vähän liikaakin - ihan vinkkinä, sufflausyritys 12 cm koroissa EI onnistu.) Oli tosi onnistuneet kekkerit ollakseen virallinen seremonia!

yritykseni olla juhlava samassa mekossa viikosta toiseen lol

Sunnuntaina kävästiin perheen kanssa yllätyskäynnillä leffassa kattomassa Amigos con Beneficios, ja nauroin oikeesti ihan vedet silmissä. Justin ja Mila Kunis olis varmaan tosielämässäkin ehkä maailman sulosin pari, ja kuka potteristi voi olla rakastamatta leffaa, jossa viitataan Harryyn? 8D Elikkä kattoon siellä Suomessa kans! Ennen leffaa käytiin myös (jostain syystä) banaaniplantaaseilla pikku kävelyllä, joten sieltä kuvanen.

en eksyny hah

Loppukevennyksenä pari ruokakuvaa jos joku (=äiti) ehti järkyttyä mun armeijakokemuksista!

Noen kokkaustaidot (ks keittokirjan kuva)... mut oli silti hyviä :D

me tässä Klaran kanssa ollaan pohdittu miks lihotaan mut sitku löydän kamerasta näitä kuvia niin jotenki valaistun...

Näin muuten unta että meille tuli (siis Suomessa) vaihtari, joka oli komee tanskalainen poika jolla oli kaksonen ja koska iskä ei halunnu kahta vaihtaria jouduttiin erottaan ne toisistaan.... Alan kohta uskoo Noeliaa että tää huone on lumottu, koska nään näitä outoja unia suurinpiirtein joka yö. :D

Kaikki siis tosi hyvinnnnnnnnnnnnn tsädäm!

bright lights, bigger city

Siellä sitten oltiin tiistaista sunnuntaihin suurkaupungin sykkeessä, eikä tällä kertaa otsikko viittaa New York Cityyn vaan Ecuadorin suurimpaan kaupunkiin, Guyaquiliin! Päivitystä vasta nyt, koska oon joka päivä juossu jossain ja nettikin on aika surkee. (Joskus sitä vaan kaipaa hyvinvointivaltion helppoutta!)

En tiiä mistä alottaisin. Viikko meni ihan himo nopeeta ja oli ihan mieletöntä. Machalaan verrattuna Guyaquil on tietty isompi ja äänekkäämpi, mutta myös lämpimämpi ja ehkä vähän vihreempi, koska puistoja on ihan joka suunnassa. Kaupunki on tietysti myös vaarallisempi, sillä taksit on kuulemma paljon epäluotettavampi mitä Machalassa. Ja kuten Machalassakin, lyhyetkin matkat liikutaan taksilla turvallisuuden vuoksi.

Ekaks pitää varmaan kertoa, että oon ihan himo ylpee ittestäni, et uskalsin lähtee yksin Guyaquiliin koko viikoks. Ja että selvisin  viikosta ihan mainiosti, vaikka kukaan ei puhu sanaakaan englantia. Pystyin sopeutuun ihan uuteen taloon ja kaupunkiin alle viikossa, ja rakastuin Guyaquiliin. Näin iso kaupunki, joka sykkii elämää ja vihreyttä ja Ecuadoria! Puoli perhettä asuu siellä, joten tulenkin visiteeraamaan kaupunkia suht usein (jo tänä viikonloppuna seuraavan kerran :D). Tosin shoppailua pitää vähentää, koska oon nyt ihan köyhä. Hoh.

Koska koko viikko oli hyvin vauhdikas, lisäilen tähän nyt parhaita paloja. :)

Ekana iltana kun oltiin saavuttu paikanpäälle, mentiin katsomaan yöllistä kaupunkia yhdeltä kukkulalta. Oli muuten aika breathtaking näkymä, jota oli kameraan vaikee vangita. Tän jälkeen mentiin pizzalle porukalla, ja sain koko perheen innostuun kun sanoin että oon luterilainen. Täällä se on näköjään aika harvinaista, koska kukaan ei tosiaan tiennyt mitä se tarkottaa. :D Mun perhe on muutenkin virallisesti ihan kirkkoon kuulumaton.

Pancho, Valeria, Saana, Lissette, Pavel ja Luckas

Keskiviikko ja torstai sitten käveltiin kaupungilla päivät Lissetten ja Luckasin kanssa. Rahaa kului tietenkin vaikka mielestäni tein ihan järkeviä ostoksia. Täällä vaatekaupat oikeestaan on kahta laatua - joko sellasia rättimestoja, joiden laatu on niinjanäin mutta on halpaa, tai kunnon merkkiliikkeitä joissa vaatteet onkin sitten hintavia. Sellasia peruskauppoja vastaavia mestoja kuten H&M ei täällä ole. Mutta alennusten metsästämisessähän olen tunnettu mestari joten hyvin pyyhkii :D Oli tosi jees muutenkin seurailla kaupungin menoa ja meininkiä, ja paras piipahdus oli keskustan IGUANAPUISTOON! En voinu uskoa silmiäni ku eteen avautu sellanen vihree paikka täynnä iguaaneja ja kilpikonnia ihmisten seassa. Luonto ja keskusta käsi kädessä, ihan näkemisen arvoista.

night at the museum heh

la iglesia

kaverit

kilpparit

tää liikku tosi nopeesti mutta sain kuin sainkin yhden kuvan!

saana + guyaquil = <3

tää oli suurin puisto, joka kulkee oikeestaan koko kaupungin läpi joen vieressä

ja melkonen viidakko :D

Illalla, kun Pavelkin oli kotiutunu töistä, lähdettiin yleensä ulos tutustuun kaupunkiin vähän erilaisista maisemista, syömään tai katsomaan jotain turistikohdetta. Yks näistä oli kaupungin keskellä kohoava majakka, jonne oli hurjat 444 askelmaa. Oli kyllä kiipeämisen arvoista, sillä huipulta näki koko kaupungin ja päältä löytyi myös majakan lisäksi ihana pikku kappeli. Mä ilmoitin heti, että mun häät on sitten täällä, mihin mun serkku Paula toteskin, että saat kyllä kutsua urheilullisimmat kaverisi. :D

hymyilytti

mun hääpaikka

Perjantai-iltana lähdettiin ruuhkasta huolimatta tsekkaamaan Feriaa. Kyseessä on siis eräänlaiset koko viikon kestävät messut, jossa sai ruokaa, ostella, maistella ja katsella vaikka mitä. Väenpaljoudesta johtuen kuvia oli aika hankala ottaa, mutta saatiin pari otosta kuitenkin.

tsekatkaa mun uudet kengät jes

tää oli poliisien poliisikoira show'sta :D

Lauantai vietettiin SALINAKSESSA! Eli siis iso ihana ranta lähellä Guyaquilista. Harmi vaan, että osu kohdalle tosi tuulinen ja auringoton päivä, ja koska nythän täällä on talvikausi (vain 20-30 astetta :D), ei rannalla muutenkaan ole hirveesti ihmisiä. Mutta kaunista oli silti. Takasin tullessa automatkalla sain tosin noin sata sydänkohtausta, koska Pavel meni ostamaan TUOREITA hummereita ja ne sitten tappeli keskenään takakontissa. :D

noita siis oli takakontti täynnä jes

luckas tui tui

playaaa

ravintolassa

vaikka oon lihonu niin tässä kuvassa vaatteet on ihan tuulen pullistamat!!

Oon nyt istunu tässä koneella oikeestaan aamusta asti, sillä ensin piti tapella netti vihdoin toimimaan, ja koska on koko viikkona ole koneella käynyt, piti kirjoittaa kaikille, vastailla viesteihin, kirjottaa tää massiivinen blogimerkintä (josta tuli kyllä aika kuvapainotteinen :D) ja lukee Facebookista kaikki oleellinen. Soittelin myös Suralla Uruguayihin. :) Tänään oli siis yllättävä vapaapäivä, koska meidän luokka lähti jonnekin toiseen kaupunkiin edustamaan koulua, ja meillä vaihtareilla ei näitä edustusunivormuja ole. Eipä haitannut. :D

Ikävä mulla ei oikeestaan ole ainakaan nyt. Tietenkin ikävöin edelleen Suomen helppoutta ja turvallisuutta oikeestaan joka päivä, mutta oon joka päivä yhä tottuneempi Machalan tapoihin. Oon jo ylpee siitä, että pystyn hoitamaan monia asioita itse, ja kieltä ymmärrän jo tosi hyvin, kunhan puhutaan tarpeeksi hitaasti. On se aika mahtava tunne, kun pystyy lähteen hengaamaan ihmisten kanssa, joiden kanssa yhteinen kieli oli vielä muutama viikko sitten ihan olematon! En voi uskoo, että eletään jo lokakuuta. Viidakkoretkeen on enää hetki, ja sitten ollaankin jo pian vuoden toisella puolella ja yli puolessavälissä. Kun antaa vaan mennä todo derecho, aika kuluu himo nopeeta. :D

Eilen kävin noutamassa Iskulta ja Minnalta sekä porukoilta saapuneet paketit. Nyt on suklaata ja lakuja aika moneks viikoks, joten kiitos kaunis, ootte ihania <3 Käytiin myös kahvittelemassa Klaran kanssa ja löydettiin Machalan ensimmäinen (tosi säälittävä) kirjakauppa, jossa oli tosi söpö myyjä!! Mutta paras löytö kaupasta oli silti vika Potter espanjaks - vedin innoissani kirjan esiin vain nähdäkseni hienon kolmosleffasta räpsästyn huonolaatusen kuvan kannessa :D Vähän nauratti. Etsin ehkä sitä virallista versioita vielä hetken.

Ensi viikolla on koulussa military sports viikko, eli lähdetään Pasajeen (lähikaupunki) viidakkoninjailemaan. En vielä tiedä onko se kivaa vai syvältä, mutta ei kuulemma ole vaihtareille niin pakollista, eli voidaan skipata jos vaikuttaa hirveelle. Kuitenkin haluun kokeilla, miltä vaikuttaa. :D

Nyt lähden varmaan salille kuluttaan Pandalakuja pois. Lupaan kirjotella vähän aktiivisemmin jatkossa, ku nettikin nyt viimein suostu yhteistyöhön. Ja aivan, kommentteja luen tosi mielelläni vink vink. :D

synttäreitä ja sekoilua

Viikonloppu tuli ja meni, netti lahosi ja siksi vähän pidempi tauko postailussa. Nyt kirjottelen Guyaquilista käsin!

Torstaina vietettiin pizzaläskeilyiltaa Jennifferin luona, ja käveltii ympäri Ciudad Verdeä, jossa Jenni siis asuu. Paikka on sellanen pienempi alue heti keskustan ulkopuolella, täynnä taloja mutta turvallisempi, koska koko aluetta suojaa iso muuri (ja vartijat portilla). Vähän siis kuin suomalainen naapurusto, että pystyy ihan kävelemään paikasta a paikkaan b. :D No mutta kuiteskin, mentiin hengailemaan puistoon ja syömään Magnumia (ja nää väittää että se on ecuadorilainen, miksen oo tienny tätä? Ainakin se valmistetaan paketin mukaan täällä!). Kavereiden mielestä Magnum on paras, mutta kallis jäätelö: 1,30 dollaria. Huhhuh. Ihan huimaa.

eli nimensä mukaan on vihree paikka

tosta ei varmaan näy mutta toi oli oikeesti astetta hurjempi laite ku suomalaiset vastineensa! :D

VIHDOIN SAATIIN KUVA BANAANIPUUN KANSSA! täällä maailman banaanipääkaupungissa niitä on tietty ihan pipona mutta kuvanottomahdollisuutta ei ole vielä ennen tätä ollut :D

olisitte nähneet ne ilmeet ku tarjosin fazeria. tai mun ilmeen 8))

Perjantaina tsekattiin Destino Final 5 leffassa isolla porukalla, ja kunnon lattarimeiningillä leffa ehti vaihtua kolme kertaa ennen ku lopulta päästiin teatteriin, ja ihmiset saapu paikalle 10 min ekan näytöksen alun jälkeen. Noooo pelailtiin sitten pelejä tälläsessä pelimestassa kun odoteltiin seuraavan näytöksen alkua ja syötiin vähän lisää pitsaa (läskiiiiiiii). Ecuador on muuten leffaankin menossa ihan hullu maa, yökerhoon pääset ilman papereita mutta K16 leffaan kysytään cedulaa (henkilöllisyystodistus). Täh? :D Tunsin oloni tosi aikuseks kun mun piti välittää leffalippuja 15-vuotiaille........ :D

ilmeeni ennen tappiota :D

pojat kisas ihan tosissaan

Tähän väliin huomautus, että täällä pojat on ihan äärimmäisen kohteliaita. Luokassa jos yritän siirtää mun pulpettia kaks metriä niin heti noin kolme ihmistä juoksee paikalle ja suunnilleen repii sen mun käsistä. Sama syömisen kanssa, pizzapaikassa yritin kaataa itelleni limsaa ja heti kaikki alko "No, no yo puedo!" :D Myös koulun ruokajonossa pojat jonottaa ja minä odottelen ruuan saapumista pöytään. Ottakaas oppia suomalaiset pojut kanssa! :D

Destino Final 5:sta sen verran, että täällä leffassa ei tosiaan olla hiljaa. Kännykät pärisi, ihmiset jutteli ja huuteli ja nauro kovaäänisesti verisimmille kohtauksille. Allekirjoittanut peitti silmänsä joka kohdassa ja oikeesti jäi traumat siitä yhdestä kohtauksesta, jossa kuoltiin verisesti TELINEJUMPPASALISSA! Onneks siirryit Silva sirkukseen. :D Mutta olin ylpee, että vaikka leffan dialogi olikin aika vähäistä toimintaan verrattuna, ymmärsin dubbausta oikein hyvin. :))

Lauantaina vietettiin abuelitan synttäreitä, ja koko suku oli koolla abuelitan kotona. Kakku ja ruoka oli hyvää ja kävästiin myös Shoppingissa sekä kauppahallissa (jossa joku pölli meidän kalat!). Oli vähän ällöö ku hostmami pyysi yhden kanan, ja sitten siinä meidän silmien edessä myyjä alkaa leikellä kanaa ja heitellä sen sisälmyksiä mihin sattuu x__x Ei ihme että ruuassa on aina luita.

tuoretta

 ... tämäkin.

Sunnuntai meni aika perhepainotteisena myös, kuten viikonloput yleensäkin. Edellisenä iltana olin vaan läskeilly kotona joten olikin kiva lähtee ulos koko päiväks. Käytiin muunmuassa Perun rajalla, ei ihan ylitetty mutta ehkä toisella kertaa sitten. Rajalla oli kuitenkin tosi hieno ravintola, jossa annokset oli aika päätähuimaavia. Meidän perheessä on alkanu olla joku yleinen vitsi, että aina kun mennään ruokapaikan ohi niin joku kysyy että onko mulla nälkä - ehkä seurasta mun "vähäisestä" syömisestä näiden mielestä :D Täällä on muuten ihan normaalia, että pakataan koko suku autoon ja lähdetään vaan ajeleen ilman määränpäätä ja sitten vaan pysähdytään jonnekin. Mua tää ei haittaa, sillä tykkään katella maisemia ja ihan vaan kuunnella musiikkia ja juttelua autossa. :) Viime viikolla oli Machala Fest, elikkä hienot markkinat joten käytiin myös siellä.

ruokaa odotellessa!

mun annos! luulin, että tää on iso, kunnes...

...kunnes Pavel sai ruokansa :D

Noe, Saana y hostmami :)

Tähän väliin voisinki heittää pienen infopaketin mun host-perheestä. Virallisestihan mun kanssa samassa taloudessa asuu isä Ramiro, äiti Estella ja siskot Yamilia ja Noelia (30 ja 16 vee). Mutta mun perheeseen kuuluu myös kolme veljee, Pancho, Pepe ja Pavel, plus kaikkien näiden vaimot/tyttöystävät ja tietty Pavelin poika Lucas. Vaikka kaikki veljet asuu täällä Guyaquilissa, melkein joka viikonloppu ne saapuu takasin Machalaan. Ja kun tähän vielä lisätään kaikenmaailman abuelitat, tädit, sedät jne, on perhe aikalailla laajempi käsite ku Suomessa. :D Joten en lopulta ihmettele, miks meidän perheellä on täällä 12-hengen auto :'D

tossa vihdoin kuva meidän talosta, neljä kerrosta siis :)

Maanantai olikin sitten tosi vauhdikas päivä. Koulussa ei ollu tunteja, vaan meidän luokka järjesti elokuvapäivän muille luokille. Tarkotuksena oli kerätä rahaa yhdelle pojalle meidän koulusta, joka on ollu viime maaliskuusta asti koomassa auto-onnettomuuden takia. :( Muut luokat siis tuli kattoon leffoja auditorioon, ja me myytiin kahviosta tostadoita, sipsiä, limsaa, popparia jne :D Harmittaa ku en just sinä päivänä ottanu kameraa kouluun, oli nimittäin ihan näkemin arvoinen häppeninki. Täällä ei tosiaan jonoteta mihinkää kahvioon, vaan kaikki vaan heiluttaa rahojaan ja huutaa yhteen ääneen tuotteiden nimiä. Mä en tietenkää tienny yhtää mitään ja vaikka olisinki tienny, en saanu metelissä mitään selvää kenenkää puheesta. Ainut mihin kykenin, oli limsan kaataminen :D Oli silti tosi hauskaa, ja aina kun aloin näyttää liian epätoivoselta, kaikki huutaa "AYUDA LA GRINGA!!!!" ja joku syöksy helppaamaan mua.

Illalla jatku melkein sama meininki, sillä luvassa oli hostpapin 58-vee synttärit. Olin jo varautunu tanssimiseen ja suuree määrään ruokaa, mutta silti olin aika yllättyny miten mittavat kekkerit oli kyseessä. :D Kutsuttu oli 80 henkee ja vaikka paikalle lopulta saapu joku 50, oli livemusiikin, tanssimisen ja kovaäänisen puheen kanssa aikamoinen meininki. Nuoriso-osasto rajoittu muhun, Noeliaan ja Isaaciin (ja Lucasiin :D), mutta pääsin jutteleen monien kanssa ja olin tosi ylpee miten paljon sain sanottua ja ymmärrettyä. Espanja alkaa tulla joka päivä luonnollisemmin! :) Koska juhlat kesti aamukahteen, ei tarvinnu mennä kouluun eilen vaan käytinkin päivän nukkumiseen, hyvään lenkkiin ja sitten lähdettiin ajeleen GUYAQUILIIN!!


Täällä sitä nyt ollaan vähän omalomailemassa koko viikko! Mutta koska tää postaus alkaa nyt olla pidempi kuin laki sallii, kirjottelen tästä reissusta sitten aivan oman jutun. Asustelen täällä siis Pavelin, Lissetten (Pavelin vaimo) ja Lucasin kanssa, mutta saman talon yläkerrassa asuvat Pepe ja Pancho sekä pari muuta kämppistä. Eilen käytiin pizzalla, kohta shoppaileen! Mahtava viikko tiedossa :)

so you can hurt, hurt me bad, but i'll still raise the flag

Hiiiii. Onpas hyvä fiilis!

Viimeisin vkoloppu oli mahtava, ja kaikkea kivaa on tiedossa. :)

Eilen meille muutti aivan sairaan lutunen nappisilmä Nena <3 Tollanen pieni ja vikkelä karvapallo vipeltää nyt ympäri kämppää (ja kakkii heti ku silmä välttää) ja nyt on ihanaa, ettei tarvi olla ikinä yksin kotona. :D Ainakin nyt Nena seuraa mua kaikkialle ja järsii lahkeita joka välissä.

que lindaaaaaa!

Eilen olin myös yllätys miitingissä muiden vaihtareiden kanssa koordinaattori Fabiolan luona. Oli tosi kiva nähdä muitakin ja kuulla, mitä niille on tapahtunu. Yks meistä kuudesta oli jo vaihtanut perhettä, mutta muuten kaikilla näytti olleen tosi mukava alku. Oli myös helpottava huomata, että monilla oli ihan samoja fiiliksiä ku mulla, niin hyviä ku huonojakin. En kyllä millään selviäis tästä jos en tietäis, että Machalassa, Ecuadorissa ja koko maailmassa on samaan aikaan satoja muitakin vaihtareita. :) Tänään puhuttiin fysiikan tunnilla (oli koe joten livahdettii luokasta) Klaran kanssa kaikennäköistä syvällistä vaihdossa olemisesta. Me ollaan oikeestaan aika samanlaisia, joten mulla on käyny kyllä sairaan hyvä säkä että oon saanu täältä niin samalla aaltopituudella olevan kaverin! :D

Viikonlopusta siis piti kertoa. Perjantaina oltiin tosiaan synttäreillä ja se on ihan oma juttunsa jota en lähde tähän tilittään, mut voin kertoo et hauskaa oli. :D Lauantaina lähdettiin Yamilian (eli Rommyn, mutta Yamilia on vakiintuneempi kutsumanimi jota mäkin oon nyt oppinu käyttää) kanssa ostoksille, ja sain vihdoin hankittua uudet kengät koulua varten ja muita tärkeitä juttuja, jotka on ootellu jo ihan tarpeeks monta viikkoa.

Sunnuntaina olikin sitten vähän isompi häppeninki, lähdettii nimittäin Pepen (tyttöystävän siskon Babyshoweriin! Okei, en oo ikinä käyny babyshowereilla enkä ees oo varma, järjestääkö kukaan tosissaan sellasia Suomessa, mutta jostain mulle on jääny sellainen kuva, että kyseessä on max 10 naisen kutsut, jossa availlaan lahjoja ja syödään kakkua hillityissä jakkupuvuissa. No nää kutsut oli mahdollisimman kaukana sellasesta: ensinnäkin saavutaan sisään isoon vuokratilaan, joka on täynnä väkeä ja ruokaa ja DJ (kyllä, siellä oli sellanenki) soittaa Shut It Downia niin että lattia tärisee. Vieraat oli suuriltaosin naisia, ja jaloissa pyöri pari skidiä sekä vastahakoisen oloisia miehiä. :D Virallinen ohjelma alkoi vasta ainakin tunti meidän saapumisen jälkeen, vaikka mekin tultiin paikalle tavan mukaan melkein kaks tuntia myöhässä. Luvassa oli siis kaikennäköstä leikkiä, johon pellepukuun pukeutunut heppu veti kaikkia mukaan - tanssikilpailuja, ohjeita tulevalle mammalle ja kaikkee enemmän tai vähemmän hauskaa joka sai suurinpiirtein kaikki muut paitsi mut ulvomaan naurusta :D

Ois varmaa pitäny arvata, että lattarit ei vaa yksinkertaisesti voi järjestää juhlia ilman tanssimista... Ohjelman jälkeen kaikki nimittäin suunnisti tanssilattialle bailaamaan, ja mutkin saatiin houkuteltua mukaan. Sitten koinkin elämäni järkytyksen, ku yhtäkkiä mun vieressä seisova poika heittää "MOI! MITÄ KUULUU?" Näytin varmaan pretty much samalta ku hirvi ajovaloissa. Kun sain puhekykyni takaisin pystyin kysyyn, että mitä ihmettä. :D Kävi ilmi, että tää poika, Carlos, oli vuosi sitten deittaillu suomalaista vaihtaria ja oppinut kaiken oleellisen. Tanssittiin siinä sitten yhdessä ja puhuttii musiikista, kuulemma tykkää Sonata Arcticasta. Oli tosi hauska jutella tyypin kanssa, joka tietää jotain muuta Suomesta ku sen että tää on kaukana ja täällä on kylmä. :'D

Sitten pari yksittäistä poimintaa viime viikolta: iguana meidän pihassa. Tökittiin sitä kepillä Noen kanssa kunnes se lähti jahtaamaan. Eilen se oli kuulemma päässy sisälle asti ja kun se lopulta oli saatu pihalle, ei oo sen jälkee näkyny. :( Mut meidän keittiössä pyörii kaks valkosta pikkuliskoa, jotka oon nimenny Jussiksi ja Silvaksi, koska niissä on jotain hyvin samaa... Terkkuja pikkuset. :D

okei se pakeni

 Ruuassa pääsin jo toista kertaa kokeileen popkornia keitossa. Se on oikeesti hyvää! On muute unohtunu mainita, että täällä kaikk syödää lusikalla. Soyla tarjoo mulle usein myös haarukan ja veitsen, mutta oon kehittyny aika hyväks leikkaan pihviä lusikalla... Ehkä tää on osasyy pitkiin aterioihin? :D

nami!

Oon saanu aika hyvät kaverit meidän luokalta ja ollaan torstaina järkkäämässä pizzan ja sushin täytteistä leffailtaa, ja perjantaina katsastetaan DESTINO FINAL 5! On tosi kiva ku on jotai tekemistä kokoajan tulossa, niin huomaa sopeutuvansa yhä nopeemmin. Tänään tosin päätin jäädä kotiin, koska väsytti koulun uinnin jälkeen. Ehkä visiteeraan Noen laulukurssia illemalla, mutta nyt päätin uhrata hetken blogilleni ja rakkaille lukijoilleni :D Huomenna meen varmaan vähän hikoilemaan, kun maanantaina en ehtinytkää ylläritapaamisen takia.

tässä michelle, meikä ja jenniffer. klara ottamassa kuvaa shoppingin edessä :))

tännäkösenä lähdettii ulos perjantaina. ja olin alipukeutunu???

Loppuun pari hienoo kulttuurihuomiota jälleen kerran:


URHEILU: Okei, jotkut käy salilla, mutta se ei oo mitenkää yleistä. Futista pelailee moni iha iloksee ja meidän liikkatunnit on ollu tosi hauskoja, ja Suomeen verrattuna ehkä vähän rennompia. Siellä Matrixissa, eli salilla, jolla käyn, näkyy aika paljon munkin ikäisiä, mutta urheilu ei ehkä oo niin pakollista. Munlaiselle suunnittelijalle/ylisuorittajalle onkin tullu vähän vaikeuksia, kun urheilu on näille enemmänkin sellasta hauskanpitoa. :D Toisaalta muutos ei oo mitenkää huono...


TALOT: Kaikkialla on portit ja kalterit ikkunoissa, tosin yleensä hienosti muotoillut. Tänään tosin vetäsin sormeni portin väliin ja hienot jäljet jäi :( Yleensäkin talot on enemmän suojattuja ku Suomessa. Mä asun keskustassa, mutta tästä vähän matkan päästä on järkyttävän kokosia kartanoja, ja mitä oon niihin päässy sisälle kurkistaa, löytyy kuus autoo per perhe, koiria, puutarhuri, siivooja(t), iso piha, uima-allas etc etc... Näistä taloista löytyyki sitten kunnon muurit ja sähköaidat. On aika absurdia nähdä näistä palatseista vain parinkytä metrin päässä slummintapasia pikku häkkyröitä, jotka näyttää siltä että pysyvät kasassa vaan asukkaiden tahdonvoimalla... Muutenkin kun selitän täällä, että Suomessa ei hirveesti pysty erottaan näin isoja eroja, nää ihmettelee sitä paljon. Täällä todellakin tiedetään, kuka on se rikas ja kuka ei.

Okei tässä tällä erää, päivittelen taas piakkoin. Kommenttia, porfaaa <3