maailma herää

Apua mikä viikko! Oon jotenki iha hämmentynyt tästä henkisestä ylä-ja alamäestä mitä vaihtarina saa kokea. Hui. :D

Maanantai oli varmaan pahin päivä tähän mennessä. Seriously. Koulussa formaccion kesti _TUNNIN_. Opettajat oli jotenki tosi seurallisia ja kuten yleensäkin, ignooras mut kokonaan ja sain vaan möllöttää yksin ja hautautua negatiivisiin ajatuksiini, joiden pohjana oli lähinnä viime yönä nukutut nelisen tuntia naapureiden melun takia. En päässyt purkamaan mielessäni pyöriviä asioita mihinkään, koska Klara ei ollut koulussa ja fiilis vaa synkkeni. Olo oli ihan hirvee fyysisesti ja henkisesti, ja haudoin vaan koko päivän ajatusta, että haluan vaihtaa koulua en kestä tätä aaaaaaaa. Ikäväkin oli jostain syystä korkeella, vaikka muuten en ookkaan mitenkää erityisesti kaivannut kotiin. Kun pääsin kotiin, Noelia vielä sano, että mun pitää alkaa syömään enemmän, koska oon kuulemma laihtunut. Good god, no varmaan ihan siksi, että olin just oksennustaudissa pari päivää enkä siis luonnollisesti syönyt mitään. Kommentti katkaisi jonkun hermon päästä, ja ei muuta kun huoneeseen itkemään ja soittoa äidille. Yhy! No keskustelu äidin kanssa helpotti jonkin verran (kiitsa<3) ja päätin sitten tehdä jotain mukavaa että unohtaisin hirveen päivän: eli lähdettiin Noelian kanssa salille, vihdoin!

Ja tää oli ehkä paras pelastus ikinä! Tajusin, että ei ihme, että oon ollu niin väsyny ja turhautunu - liikunnan puute. Tällä salilla, Matrixissa, on aerobicia, tanssia ja kuntosali, ja paikka on täynnä jengiä varsinkin illalla. Vietettiin sitten paikan päällä kolme tuntia (helposti), ja törmättiin aika moneen tuttuun, kuten myös mun luokkalaiseen Michelleen. :) Tanssitunti (sellanen hip-hop/salsa kombo) oli ehkä parasta ikinä, voin kertoo että siinä oli naurussa pitelemistä ku tiukkapeppuinen latinomies vetää single ladiesia ihan tunteella. :D Jokainen koreografia muuten sisälsi luvattomat määrät sheikkausta ja nopeeta liikettä, ja luulin eka että en tajua mitää mutta kyllä niistä loputtomista BodyJam-tunneista on jotain hyötyä ollu! Askeleet opin nopeeta ja pääsi kunnolla nauttiin. Tykkäsin ihan himona ja fiilis nousi jonnekin, missä se ei ole aikaisemmin edes ollut! :D

Tiistaina Klara oli koulussa ja pääsin vihdoin puhumaan mun fiiliksistä. Kumma, miten se oikeesti helpottaa niin paljon. Tiistaina tein siis päätöksen, joka on ihan hyvin pitänyt - alan nyt oikeesti toteuttaa tota todo derecho-ohjetta, vaikka se hetkeks unohtukin. Eli täysillä eteenpäin enkä jää pohtiin liikaa asioita, joille en voi mitään. Päätin myös tästä eteenpäin tehdä joka päivä jotain jännää, jotta en jää vaan sängylle makoileen. Eli tällä viikolla on käyty salilla, kavereilla ja otettu ilo irti. Tiistain jälkeen fiilis siitä, että haluan vaihtaa koulua, oli taas tiessään (jostain syystä?:D). Mulla on kuitenkin ihan himo kiva luokka, josta oon saanu jo monta kaveria Klaran lisäks. :) Ja formaccionkin tuntuu joka päivä lyhyemmältä, koska oon saavuttanut uuden taktiikan - annan ajatusten karata rauhassa. Lisäksi, liikunnan lisäksi tarvitsee lepoa. Heti, kun nukun kunnon yöunet, jaksaa aamun tihkusateessa seisoskelunkin ottaa ihan huumorilla :D

Meidän luokkalaiset Rudy, Michelle ja Jenniffer on muute tosi kyllästyneitä siihen, että kun puhutaan Klaran kaa englantia eikä ne tajua mitään - niinpä ne on ottanu tavaksi huutaa aina "ÄMMÄ!" tai "KETTU!" jos puhun enkkua (joo lopetan suomen opettamisen niille ihan just :D) ja sanoo sitten, "En español!" :D Tää on tosi hyvä koska on alettu puhuu koko ajan enemmän ja enemmän espanjaa, ja oikeesti oon yllättyny miten paljon ne tajuaa mun sössötyksestä - vielä yllättyneempi oon tosin siitä, miten paljon MÄ tajuan. Esimerkiksi opettajien puheesta saan joka päivä enemmän ja enemmän selkoa (heti kun keskityn kuunteleen). Kuten viime pe, yhtäkkiä tajusin kuuntelevani, kuinka meidän socialesin (vähä niinku historia) professori väittää kovasti, että Martti Luther perusti anglikaanikirkon ja Saksassa on anglikaanikirkko. Olin silleen täh mitäh ja ollaan nyt Klaran kanssa koko viikko odotettu tilaisuutta päästä pätemään profelle hieman tosiasioita. :D Ei ole vielä tullut vastaan...

Nyt vihdoin otan pari esittelyä ekvaattorilaisten kulttuurista, joita on kirjaillu ylös. Näitä lisää tästä lähtien joka päivityksessä ainakin jonkin aikaa. Tässä mukana myös omia kokemuksia (oon huomannu, et yksinkertaisesti tapahtuu niin paljon, etten voi mitenkää kirjottaa kaikkee tänne!). :D
 
LIIKENNE: Okei, ensinnäkin en oo ollenkaan varma onko kukaan oikeesti hankkinu minkään valtion ajokorttia. Ainut sääntö on, että tööttää mahdollisimman paljon ja kaasu pohjaan. Ei ihme, että täällä on melki joka kadunkulmassa hidasteita. Turvavöitä ei käytä kukaan (mä yritin ekana iltana ja kaikki alko nauraan :D) vaikka liikenne on ihan himo nopeeta. Ruuhkaa en oo joutunu kauheesti kokeen, mutta kerran sain olla jumissa ainakin vartin, koska pääkadulla oli jonkinsortin paraati keskellä päivää. >D Kaikista suurin järkytys oli se, ku ajettiin pikku-Lucasin kanssa autolla - lastenistuimista ei oo varmaan kuultukan, vaan Luca matkusti jokaisen sylissä vuorotellen (ja tietty kaikki halus sen syliin joten poika lenteli autossa ilmassa kesken matkan). Jos vielä ajetaan joku päivä kolari, sanon tasan tarkkaan että mitäs mitä sanoin. :D Mun koulubussi on myös varmaan joku fysiikan ihme, sillä sellaseen arviolta 15 hengen autoon tungetaan ainakin 23 ihmistä. Ja sitten siellä istuskellaan päällekkäin. Aht.

RUOKA: Joo okei, tästä riittää ihan tosissaan stooria. Ensinnäkin, joka päivä syödään riisiä. Ja ihan sairaat määrät ruokaa viikonloppuisin. Mulle tää oli varsinkin viime vkoloppuna ongelma, kun sairaana ei muutenkaan huvita syödä, ja sitten sunnuntaia perhe raahaa ulos syömään neljä kertaa, plus kahdet jätskit. Kun maanantaina Noelia sitten heitti tän syö enemmän-kommentin, asia ei jäänyt ihan siihen. Kun tulin illalla suihkusta, kuulin Noen puhuvan mamin kanssa niiden huoneessa ja sain todellakin selvän keskustelun sisällöstä : "No le gusta nada!" Okei, en jättänyt asiaa siihen vaan kun huoneen ovi aukeni, otin asian rohkeasti esille: ensinnäkin, pidän ruuasta, mutta mulla vie aikaa tottua siihen, koska se on niin erilaista. En kuitenkaan pidä ihan kaikista ruuista täällä. Toiseksi, Suomessa ei syödä yleensä joka päivä keittoa ja vielä täyttä lautasellista riisiä ja lihaa päälle - siksi se on mulle hyvin paljon ruokaa. Ja kolmanneksi, koska en ole urheillut kovinkaan paljoa näinä viikkoina, ei nälkäkään ole niin suuri kuin yleensä. Sain itseni selitettyä aika hyvin ja mami vihdoin ymmärsi, mitä tarkoitin. :)) Tuli aika ylpee olo, kun sain tän kriisin ratkaistua, ja nyt Soyla (meidän maid) onkin laittanu mulle vähän pienempiä annoksia, joten oon syöny sitten kaiken hyvällä halulla. :) Mulle on myös keitetty välillä pastaa, mikä on musta aika sulosta. :'D Täällä on vaan käytössä kaikki ihan erilailla, mausteista alkaen, joten uudet maut vie jonkin verran totuttelua. Mutta nytkun oon päässy urheileenkin, ruoka maistuu! :)

Okei, tällästä infoa tällä kertaa. Nyt lähdetään jonnekin synttäreille (jotka alkaa 22. Onneks nukuin päikkärit :D), joten pitääpi lopetella. Täytyy kyllä sanoa, että nyt fiilis on tosi hyvä, oon viimein alkanu todellakin nauttii tästä täällä olosta. Ihme, miten paljon oikeen seuran löytäminen ja liikunta tekee 8D