Noniin sunnuntaina yöllä palailtiin ensimmäiseltä YFU:n reissulta eli viidakkomatkalta!! Oli ihan mieletön viikon reissu, joka sisälsi hiestä ja moskiitoista huolimatta melkein 40 hullua vaihtaria, liikaa naurua ja 600 valokuvaa, joista yritän nyt karsia muutamia tänne (ja jos haluutte lisää, laitan Facebookkiin vähän enemmän kun se ei oo näin hidas ku tää :D).
Lähdettiin siis matkaan tiistai-aamuna pirteinä kuin kunnon vaihtarien kuuluukin, me kuusi Machalan vaihtaria eli meikä, Sarah (USA), Klara, Alex, Misgin ja Klara (Saksa). Bussiin mahtui myös meidän aluevastaava Fabiola, joka on kyllä tän reissun jälkeen kaikkien YFU-vaihtareiden tuntema, tosin nimellä "the crazy Machala lady".. :D 12 tunnin matka kului jutellessa, nukkuessa, syödessä ja laulaessa. Lopulta saavuttiin Quitoon kahdeksan maissa illalla, jolloin heitettiin kamat hosteliin ja suunnattiin tapaamaan muita vaihtareita. Oltiin toiseksi viimeinen ryhmä, eikä ihme, muilla se matka on jotain 2-4 tuntia...
 |
| matkaeväs<3 |
 |
| 2 tunnin jälkee viä nauratti |
Seuraavana aamuna heräiltiin koomaisina kylmään Quitoon, aika heikkojen yöunien jälkeen ja lähdettiin viimein kohti La Casa del Suizoa, jossa meidän viidakkoretki sitten pidettiin. Kuuden tunnin ajomatka viidakkoon sujui yllättävän nopeasti, bussista kuului vain hienoinen kuorsaus. Lopulta saavuttiin Napo-joen rantaan, ja kun astuttiin ulos bussista naaman löi ihan törkee kuumuus. Viidakossa lämpö on jotai ihan erilaista ku täällä rannikolla, johtuen varmaan suurimmalta osin kosteudesta. Lyhyen venematkan jälkeen päästiin Napo-joen keskellä sijaitsevalle hotellille, ja siis voi apua. Paikka oli ihan mielettömän kaunis, uima-allas ja huoneissa parvekkeet ja riippumatot, sekä koko hotellilta mihin tahansa katsokin näki vihreetä viidakkoa tai joen. Jaettiin huoneet, ja meikä majoittui Annen (Tanska), Sandran (Norja) ja Gabriellan (Unkari) kanssa. Anne ja Gaby olihan sillon jo Amsterdam-Quito-lentokoneessa mun kanssa ja Sandraan pääsin tutustuun tosi hyvin koko viikon aikana. Meidän kolmen skandinaavin huumorintaju on kyllä liikaakin samalla tasolla, en edes muista niitä kaikkia ruotsalaisvitsejä joita viljeltii koko viikko. :D
Eka päivä saatiin viettää ihan rentoutuen hotellilla. Ekaks saatiin lounas, ja olin aika lähellä itkua ku näin sen seisovan pöydän. Ruoka oli taivaallista, jokainen jätti riisikulhon koskematta ja lastas lautaselle PERUNOITA (!!!!), PASTAA (!!!!!!!!!!!) ja SALAATTIA (!!!!!!!!!!!!). Tätä voi olla vaikee käsittää, mutta kun syö sitä samaa riisiä ja huonoo kalaa päivä toisensa jälkeen, osaa kunnon ruokaa arvostaa. Saatiinkin tää ihana ateria kaks kertaa päivässä, ja joka kerta mukaan kuulu myös suklaakakkuja yms jälkiruokaa. Ja aamiainen oli ihan oma lukunsa, pannukakkuja jne <3 (Voisin kirjottaa oikeesti tän koko postauksen ruuasta. :D) Ruuan jälkeen suunnattiin altaalle, ja siinä sitten lilluteltiin loppuilta. Vietettiin myös aikaa meidän parvekkeella korttia pelaillen ja juoruten, kunnes väsymys otti veronsa ja päästiin pehmeisiin sänkyihin nunnumaan. <3
Jo yöllä heräsin ihan mielettömän kaatosateeseen (ei turha nimitys tää sademetsä) ja aamulla sama jatkui. Tarkoituksena oli lähteä kolmen tunnin kävelylle viidakkoon, mutta sateen takia siirrettiin se seuraavalle päivälle ja lähdettiinkin sitten veneillä jonkin matkan päähän tutustuun eläimiin. Kyseessä oli tällänen haavoittuneiden eläimien keskus, joka toimii ihan vapaaehtoistyöllä ja jossa yritetään vapauttaa vankeudessa eläneitä viidakon eläimiä luontoon. Suurin osa näistä eläimistä löydetään laittomasta kaupasta, ja kun ne tuodaan keskukseen, 75% niistä kuolee ekoina päivinä. Osaa eläimistä ei voida koskaan vapauttaa, koska ne on niin tottuneita ihmisiin eikä osaa enää hankkia itse ruokaa. Muutamat linnut, jotka on ollu näytillä esimerkiksi hotellissa, ei pysty enää lentämään, koska niiltä on katkastu lihaksia siivistä. :( Monilla eläimillä oli surulliset tarinat, mutta kierros paikalla oli tosi mielenkiintonen ja meidän opas puhu englantia, joten saatiin kyseltyäkin paljon. Koko kierroksen ajan muuten sato kaatamalla, mutta kun päästiin vihdoin takasin veneille, sade oli loppunut ja lämpötila alko nousta kohisten. Ajettiin toiselle saarelle tutustumaan quechua-kulttuuriin. Nopea infopläjäys: quechuat on Ecudorin alkuperäiskansaa, ja asuvat pääasiassa täällä viidakossa. Monet on jo modernisoitunu ja työskentelee turismin parissa (esimerkiksi kaikki meidän hotellin työntekijät oli quechuoita), mutta näkyvin osa kulttuurista on kieli, joka on ihan erilainen ku espanja. On kuitenkin paljon heimoja, jotka ei oo missään yhteydessä ulkomaailmaan, vaan elää yhä perinteiselle inkkarimeiningillä syvällä viidakossa.
 |
| tuitui |
 |
| en osannu :( |
 |
| meikki inkkarityyliin |
Tutustuttiin lähinnä quechuoiden metsästystekniikoihin, jonka jälkeen päästiin vihdoin tutustuun itse Rio Napoon. Bikinit päälle ja liaanilla veteen noin kymmenen metrin korkeudesta, kyllä otti mahanpohjasta mutta oli sen arvoista. :D Kun kaikki oli lopulta heitetty veteen, oppaat lastas meidät isoihin renkaisiin, joilla lähdettiin sitten liukumaan pitkin jokea. Vauhti oli ihan mieletön ja niin myös maisemat. En voi vieläkään uskoa, että pääsin todellakin kokeen jotain noin siistii. Lopulta yks vene pysäytti meidät lilluvat teinit ja päästiin takasin hotellille syömään. Ruuan jälkeen lähdettiin pienelle retkelle quechua-kylään, jossa eräs sen señora opasti meille kuinka valmistetaan quechua-ruokaa. Saatiin myös ostella kaikkee jännää, ja mulle tarttun tietty mukaan puhallusputki. :D
Torstaina lähdettiin heti aamusta viidakkoseikkailulle, joka oli siis noin kolmen tunnin kävely oppaan kera ihan oikeessa viidakossa. Reitti kävi sitä vaikeemmaksi mitä syvemmälle mentiin, ja hyttyset ja armoton kuumuus tekivät kävelystä vielä haastavampaa. Retki oli kuitenkin ihan mielettömän hauska, päästiin maistaan muurahaisia ja keinumaan valtavalla liaanilla läpi viidakon. Kaiken kruunasi retken päätös Napo-joen rantaan, jolloin sai vihdoin heittää painavat kumpparit mäkeen ja syöksyä viileeseen veteen. Tällä kertaa lilluteltiin hotellille pelkillä pelastusliiveillä, seuranamme opas lautan kera ja kokemus oli, jos mahdollista, vielä edellistä päivää parempi. Mikäs siinä virran kuljettaessa, auringon paistaessa, ja ihanien ihmisten ympäröimänä? <3
Perjantai-aamuna jätettiin hyvästit hotellille (ja ruualle :(((((((((((() ja suunnattiin takaisin Quitoon, jossa vietettiin vielä yksi, unohtumaton yö hostellissa. Söin myös Subwayn pitkästä aikaa. :D (miks puhun vaa ruuasta..) Sunnuntai-aamuna suunnattiin bussiterminaalille ajaaksemme koko pitkän matkan takaisin Machala Shoreen, mutta vaikka seurueemme oli väsynyt ja surullinen kaikkien kamujen ja ihanan mestan jättämisestä, oltiin kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä, että Machalassa meitä odottaa mahtavat, uudet seikkailut. :) Näistä voisin mainita muunmuassa ens lauantain, jolloin Piñasissa asuvat vaihtarit tulee tänne rannalle, ja lähdetään muiden kanssa niitä morottaan.
Loppuun syvällistä pohdintaa jota raapustelin päiväkirjaankin: en edes muista, koska viimeksi olisin ollu näin rentoutunut. Suomessa mun elämä on täynnä stressiä, aikatauluja, odotuksia, paineita ja tulevaisuudensuunnitelmia, ja täällä kuljen yks päivä tai korkeintaan viikko kerrallaan. Asiat kulkee omalla painollaan ja jokainen ongelma, joka mulla on täällä ollut, on järjestynyt, melkein ihan itsestään. Tietenkään mulla ei oo täällä niin paljon velvollisuuksia kuin Suomessa, mikä vaikuttaa asiaan, mutta silti oon jo nyt varma, että palaan Suomeen paljon rennompana ihmisenä, ja oon ainakin yhden asian oppinu: todo derechooo... :D
ps. pitää varmaan alkaa päivittää useemmi ku toi Surakin on ryhdistäytyny!
