niin vaarallisesti en oo koskaan mä sukeltanut

Se on täällä aivan pian. Vuosi 2012. Ensimmäistä kertaa aloitan sen toisessa maassa, mutta en todellakaan yksin. Mennyt vuosi 2011 on ollut upea, mahtava, kasvattava, opettava ja niin rakas, että viime vuoden kuvakansioiden selaaminen aiheutta suoranaista tärinää. Elokuusta eteenpäin oon elänyt aivan uudenlaista elämää ja oon muuttunut tosi paljon, ainakin kasvanut ja itsenäistynyt ihan hirveesti. Tiedän jo nyt, että vaihtoon lähteminen on ollu mun elämäni paras päätös, ja en kadu mitään, enkä vaihtais pois päivääkään. Kaikki alun itku ja ikäväkin on vaan osoittanu mulle, että kaikki on mahdollista, jos vaan yrittää. Voi jopa oppia ihan uuden kielen ja kulttuurin, jos vaan yrittää. Riskien otto kannattaa. Mieluummin epäonnistun kerta toisensa jälkeen, kun en olis koskaan edes yrittäny.

On niin vaikee uskoa, että vielä viitisen kuukautta sitten olin siellä teidän kaikkien keskellä Suomessa, ja pian olen siellä taas. Aika kuluu niin nopeeta nyt. Rakastan mun elämää nyt enemmän kuin koskaan aikasemmin. Halusin tehdä superhienon merkinnän johon lisäisin kaikki hienot kuvat viime vuodelta, mutta blogin ja koneen kapasiteetti kuolivat heti alkuunsa. Mutta tässä jotain palasia viime vuodesta. Kiitos kaikille rakkaille, jotka vietti edes osan siitä mun kanssa. Ootte mun mielessä täällä aina <3

LUNTA<3

perjantai-illat meillä kun meni hermo kylmyytee

ne sekavat ajat moi, muistattekon tän aamun?

ruoka on pääasia

nörttiys on jepaa myös

tästä kaikki alkoi!!!!! YFUn ekku valmennus ja surppa ja saanis valmiina toimintaan!!!!

being blond makes you special, even in Finland

ja se lämpö

ja paras ihminen

lol toogabileet

mää on seittemäntoista nyt!

ja tää olis mun ja mun kamulin kakku

tää olis mansikkakakun tekemistä

ruusis

oli kuuma, muistaakseni

matkalla

liiankin tuttu näkymä

suomalainen tytteli luonnon helmassa

iha innoissaa

pakkasin!!!!!!!

SURA JOS MUISTAT TÄN REISSUN - OLI HELMEE

jaaha

läksiäisii ennen itkuhetkee

tää on todiste äidin hyvästä pokerinaamsta vaikka tytär meinaa lähtee päiväntasaajalle

tui tui <3

Ja koska tää blogi on jo valmiiks täynnä ekvaattorikuvei ja kone sanoo kohta kaput, loppuun vaan että

MORJENS. enpä vielä tienny mihinkä ryhdyin tossa vaiheessa.

Hyvää uutta vuotta kaikille <3

feliz navidad!

Nyt on koettu ensimmäinen joulu ilman omaa perhettä, ja oleellinen osa vaihtarivuottahan on päästä tutustumaan toisen kulttuurin jouluun. No, vertailuhan on sinänsä typerää, mutta silti mielipiteeni on, että suomalainen joulu päihittää ecuadorilaisen vastineensa aikalailla 100-0. Jos tätä nyt edes jouluksi voi kutsua. :D

moromorroo

Ensinnäkin, koko joulun odotuksen ajan musta on tuntunu, että tärkeempää kuin itse joulun vietto, on kaikki koristeet. Joulukuusi ilmestyi meille jo marraskuussa, ja siitä asti on osteltu aina vaan kornimpia koristeita, ja lisäksi vielä ihan törkeellä rahalla. Mitä varsinainen joulu sitten lopulta oli, keskittyikin mun mielestä yhä enemmän siihen, miltä joulu näyttää - ei siihen, mitä se oikeesti on.

24.12. heräsin ihan kuin normaalina lauantaina. Kaupat oli auki koko viikonlopun ja kun pääsin aamiaiselle, sain kuulla että suurin osa perheestä oli vielä jouluostoksilla ja samalla Noelia lähti kaverilleen vielä hengailemaan. Olin ihan puulla päähän lyöty, eikö tänään pitäis olla joulu? Päivän vietin siis lähinnä katsellen Frendejä telkkarista ja myöhemmin käytiin vielä shoppaamassa siskolle kenkiä. Öö. Joo. Illalla viimein alkoi varsinainen joulunvietto, kun "vain perhe" saapui paikalle - lopulta meitä oli noin 25 henkee juhlistamassa joulua. Alkumaljojen jälkeen jaettiin lahjat, joka kestikin pienen tovin sillä jokaisen, jolla lahjoja oli, piti mennä eteen jakamaan omansa, ja aina kun henkilö vastaanotti lahjaa, piti tietenkin napsaista kuva. Lopulta päästiin syömään, mutta ruoka ei paljoa normaalista ateriasta eronnut. Riisiä kuten aina ennenkin, tällä kertaa vaan täällä kinkun sijasta syötävän kalkkunan kera. Jälkiruokana toimi torttu. Suomessa nähtävä ruokajuhla loisti poissaolollaan, en edes saanut suklaata kuin säästämäni Fazerin sinisen merkeissä.

host familia

mää + mehu

lahjojen jakoa

Itse joulupäivä ei poikennut oikeastaan yhtään normaalista sunnuntaista. Vierailtiin abuelitan kotona syömässä, jonka jälkeen lähdettiin leffaan Noelian kanssa. (Leffa oli muuten superihana Año Nuevo, suosittelen!)

Eli joulu oli... sanalla sanoen, tylsä. Tuomo (toinen suomalainen YFU-vaihtari täällä Ecuadorissa) tiivisti omassa blogissaan koko ecuadorilaisten joulunvieton aika täydellisesti: "Loppujen lopuksi joulu Ecuadorissa ei ollut mitenkään ikävää aikaa, mutta ei se kyllä mikään joulu ollut."

Mutta, tämä ei jäänyt ainoaksi joulujuhlaksi jota sain vietellä tänä vuonna. YFU-koordinaattorimme Fabiola (also known as "crazy Machala lady") pisti meidät järjestämään YFU:n cena de navidad eli joulu-illallisen omille perheillemme viime viikolla. Jokainen kokkaili jotain (paitsi allekirjoittanut syistä jotka luettelen myöhemmin), ja vietettiin aikaa arpomalla "jouluprinsessa" ja juttelemalla. :)

YFU Machala-edustus

<3

klara, jouluprinsessa, ilosena

Ja siis, osallistuminen aterian valmistukseen jäi multa väliin seuraavan tarinan seurauksena:

Viime postauksessahan kertoilin olleeni kipeänä. No, en sitten parantunukaan vaan mulla oli törkee vatsakipu ja paha olo vielä monta päivää eikä syömisestä oikeen tullu mitään. Lopulta menin sitten koululääkärin suosituksesta ottamaan verikokeet, koska tämä epäili jotain tulehdusta. NO. Sanonpahan vaan, että jos ikinä teette mitään Ecuadorissa, ÄLKÄÄ OTTAKO VERIKOETTA. Neljän yrityksen, brutaalin kivun, kahden lääkärin (joista toinen luuli että haluun raskaustestin) ja "henkisen tukeni" melkein pyörryttyä lääkäri sai lopulta asiansa hoidettua. Kädet tärisi koko loppupäivän ja olin itekin lähellä pyörtymistä monta tuntia itse kokeen jälkeen. Joten jäi kokkailut hoitamatta tällä kertaa. Ja aivan, kokeista sitten selvisi että mulla on virtsateiden tulehdus, elikkä nyt on lääkitys ja kaikki hyvin. Ainut mikä huolettaa niin pitäisi mennä torstaina uudestaan ottaan se verikoe. HAHA.

Tällästä tänään.
Ps. Machalaan avattiin eka levykauppa ikinä!!! Ilmeeni kun ensimmäisessä hyllyssä komeilee The Rasmuksen Black Roses oli varmasti näkemisen arvoinen. Mukaan lähti siis vihdoin Coldplayn uusin. <3

pps. 
It's true
When you
Use your heart as a weapon
It hurts like heaven

ekvaattorivirus, osa 2

Olen selviytynyt jälleen kerran toisen, melkein kamalamman viruksen hyökkäykseltä!! Tai famous last words, varmaan nyt tuun kipeeks taas kun jo kirjottelen olevani terve...

No juttuhan meni silleen, et lauantai-aamuna lähdettiin kohti Guyaquilia Noen kanssa bussilla (muut oli menny jo eilen autolla Panchon valmistujaisiin, mutta koska me ei oltais päästy sisään, oltiin siis Machalassa vielä perjantai-ilta). Kun päästii perille, lähdettiin sitten Salinakseen viettään päivää (paljon aikaa autossa siis....). Oli sen arvosta, Salinas oli paljo nätinpänä ku sillo ku olin siellä ekaa kertaa pari kk:tta sitten! Oli ihana päästä pulahtaan mereen, ja sitten mentiin vielä Noen kanssa ajeleen jet skillä!! Oli ihan sairaan hauskaa, mäkin pääsin ohjaan vaikka se olikin yllättävän vaikeeta. Todettiinki et tätä pyydetää sit joululahjaks... :D

salinas<3

MAS RAPIDOOOOO

Illaksi palattiin Guyaquiliin, ja sitten alkoi tapahtua hassuja. Kävin suihkussa (kylmää vettä!! en yhtää kadehdi niitä vaihtareita joilla ei oo lämmintä vettä talossaan, ja niitä on kuitenki enemmä ku meitä kuuman veden kanssa eläviä<3). Suihkun jälkee olin siis aika jäissä ja vedin kaikki mahdolliset vaatteet ylle - mutta kylmä vaan jatkui ja jatkui ja muutenki alko olla huono olo. Oltiin lähdössä vielä ulos, joten kerroin sitten että luulen että mulla on kuumetta ja muutenki heikko olo. Joo, eikä kukaan uskonu, ei sulla mitään kuumetta oo, vamos saana. Kiitosta vaan huolenpidostamme. Vasta kun oltiin auton ovella ja vaan nojailin siihen niin Pavel totes että ehkä Saanan kannattais jäädä kotiin lepäileen. KIITOS! Marssin yläkertaan ja nukahdin samantien. Ja sitten heräsin parin tunnin päästä törkeeseen kuumeeseen ja siihen että mun jalkoihin sattuu niin paljon etten pysty liikuttaankaan niitä...... Olo oli kirjaimellisesti sietämätön. :( Kun perhe palaili kotiin sain paria lääkettä ja vähän ruokaa, mutta ei se olo siitä parantunut. Aamulla olin vihdoin elossa, tosin jalkoihin särki ihan sietämättömästi edelleen. En vieläkää tajuu mikä tää sairaus oli, mutta nyt toista sairaspäivää kotona vietellessä voin todeta olevani ainakin melkein terve jo :D Loppu hyvin, kaikki hyvin.

En voi uskoo et joulu jo ens viikolla!! Tästä tulee varmaan elämäni oudoin joulu, törkee kuumuus eikä muutenkaa mitää joulufiilistä..... Varsinkin kun tietää että varmasti tulee karsee koti-ikävä :(

Loppukevennyksenä: en tiiä miks, mutta pojista on ihan sairaan hauska keksiä suomi-vitsejä... Tässä muutamia hyvin paikkaansapitäviä:
- ostettiin limsaa jäillä: "Saana, tuleeko sulle koti-ikävä?"
- "Kun sulla on koti-ikävä, avaatko sä jääkaapin oven?"
- "Kun teillä on Suomessa kylmä meetkö jääkaapille lämmitteleen?"
- iguana tippu puusta: "Yrittiköhän se itsemurhaa?" "Se oli varmaan suomalainen...."

että semmosta.... :D

feliz dia de independencia, finlandia!

Ihan mieletöntä itsenäisyyspäivää! En oo koskaan viettäny sitä Suomen ulkopuolella, mutta kotimaa tuntuu täälläkin. Pakko myöntää, että tänään iski pitkästä aikaa ihan kunnon koti-ikävä, kun tuli mieleen kotoinen sohva ja Linnan juhlat ja piparit ja lumi ja kaikki muu 6.12. liitettävä... :( Mutta suunnitelmani sen poistamiseen oli mahtava: makaronilaatikkoa ja Napapiirin Sankareita kera kaveriporukan.

Mut tietty tää oli taas semmonen juttu, että suunnittelu meni vähän eri meiningillä ku pitikään... Makaronilaatikkoo päätettiin kokeilla jo eilen, mutta hupsistakeikkaa puolessavälissä tajutaan, ettei talon uunia oo käytetty varmaan ikinä, ja eikä se edes toimi. Noh. Reippaana opiskelijana sekotin sitten makaronit ja lihat ja syötin ne kolmelle nälkäiselle pojalla. Oli kuulemma hyvää, tosin joku valopää meni heittämään sekaan kaakaojauhetta (mikä ei tosin pysäyttänyt näitä nälkäisiä). Kuvia en saanut, kun kamera jäi kotia :( Mutta voin vakuuttaa, että yritykseni oli kova!!

Napapiirin Sankarit sitten... No, suunnitelma OLI ihan toimiva. Ostettiin kasoittain mässyä (sain myös vihjaavia kommentteja että pitäiskö meidän ostaa jäätä ja peittoja että olisi kotoisa olo...) ja asetuttiin Sarahin olohuoneeseen katsomaan elokuvaa - kunnes havaittiin, että DVD-soittimen kaukosäädin on ihan sökönä eikä siis voida vaihtaa teksityksiä elokuvaan :D Olin valmis vaihtamaan elokuvaa sellaiseen, mistä muut jopa ymmärtäis enemmänki ku kirosanat, mutta ennakkoluuloton joukkomme halusi katsoa elokuvan, kun nyt kerran 94-vuotiasta Suomea juhlittiin. Vaikka mä olin ainut, joka nauro, saatiin kuitenki tosi hyvä leffailta aikaseks. :D Nää englannistamisyritykset, satunnaisten sanojen bongailut, ja jatkuvat "do you really live like that?"-kommentit teki leffasta aika ikimuistoisen.

eka "ruoka"

leffan jälkeinen tunnelma - "no entendi nada"

Leffan jälkeen oli (vaihteeks) yhteislaulantaa kera kitaran, ja sitten päädyttiin vielä keskustaan luritteleen kera muovikipposen. Saatiin paljon aplodeja mutta muovikippo jäi ihan tyhjäks :(

vieläki ihmettelen miksei herunu rahaa :(((

tytöööt<3

Hieman pohdintaa lähes suoraan mun päiväkirjasta: juteltuani muiden vaihtareiden kanssa itsenäisyyspäivistä, oon vasta tajunnu kuinka tärkee juhla se lopulta on Suomessa. Sarahin mielipide oli, että 4th of July on USAssa enää pelkkä ryyppyjuhla, koska kukaan ei muista itsenäisyyden alkamistakaan. Mulle tää päivä on aina ollu tärkee, mutta vasta Ecuadorissa oon todellaki tajunnu kuinka onnekas oon saadessani olla suomalainen. Ja miten ylpee oon omasta hullusta kielestäni ja kansalaisuudestani :D Joten, mahtavaa 94:ttä synttäriä, Suomi!!!!!

Täällä muuten lämpötilat vaan nousee... Nyt on oikeestaan joka päivä sellasta 30-35 astetta, ja oikeestaan ihan tuskasen kuuma. Lenkkeily on jääny, kun energia riittää hyvä jos kävelyyn. Muutenkaan ei huvita syödäkään, kun hiki vaan valuu koko ajan. Ja joulua ja 42 asteen lämpötiloja odotellessaaaaaa....!! Muistuttakaa mua tästä ens vuonna kun valitan kylmyydestä.

vamos a la playa, a mi me gusta bailar....

Eilisen lauantain hurja suunnitelmammehan kuului seuraavasti: tavataan Puerto Bolivarissa 9:30 kaikki vaihtarit, otetaan parikymmenen minuutin venematka Jambelín saarelle eli toisinsanoen rannalle, ja köllötellään siellä kello 17 veneeseen asti.

Mitä sitten todellisuudessa kävi:

9:15 oon vielä pyjama päällä pakkaamassa tavaroita, ja kiidän Puertoon salamannopeudelle vain huomatakseni, että kaikki muut on nukkunu pommiin. Nojaa :D Päätettiin sitten me ajoissa olleet ottaa vene ja mennä saarelle odottelemaan muita (jotka saapuivat lattarihenkisesti sitten joskus yhden maissa... :D). Venematkanhan pitäisi kestää sen alle puoli tuntia, mutta mitä lähemmäksi tultiin Jambelía, sitä hitaammin vene alkoi puuskuttaa. Syy selvisi, kun vene juuttui maahan kiinni: vesi oli aivan liian alhaalla. Ecuadorilaisia señoreja tupattu veneemme alkoi protestoida veneen palaamista satamaan, kun taas nuoriso-osasto halusi odottaa kunnes vesi nousee. Odottelu ei lopulta tuntunut missään, kun meillä oli kitara messissä ja yhteislaulut hanskassa, niin espanjaks ku enkuksi (ja saksaksi, tai jotain sinne päin). Kun veneessä ollut erittäin äänekäs señora alkoi viimein kahden tunnin jälkeen vaatia veneen kääntymistä, vaikka oltiin jo tosi lähellä satamaa (vene siis liikkui aina pari metriä ajoittain), olimme jo luopumassa toivosta päästä ikinä rannalle asti... Kun sitten, jostain liukui yhtäkkiä eräs "tuttu", vanha ecuadorilaisherra ja ex-huumediileri saksanmaalta (älkää kysykö), jonka kanssa ollaan pari kertaa juteltu, omalla pikkusella veneellään. Tilaisuus havaittu: otatko neljä gringoa ja yhden ecuadorilaisen kyytiin viidellä dollarilla, no tottakai! Vaihdettiin sitten lennossa venettä tähän melkein uppoavaan jollaan, jossa kukaan ei voinut liikkua senttiäkään ettei kaikki kastuttais, ja señor souteli meidät rannalle asti. :) Saatiin raikuvat aplodit, luultavasti myös vihaisia katseitakin, keskelle jokea jääneiltä ex-matkatovereiltamme.

....just the way are.... :)

aina messissä

we did it!!!! jambelí baby!!!

Ensimmäisenä painuttiin vuokraamaan teltta ja aurinkotuoleja, ja sitten asetuttuamme aloillemme oli aika Jambelín erikoisuuden eli katkarapujen <3 Syön niitä aika usein täällä kun rannikolla ollaan, mutta friteeratut katkaraput, ah! Parasta safkaa ikinä. Nautittiin ateria ja sitten, tankattuamme teltan vesipulloilla, piti syöksyä uimaan. Loppupäivä menikin rannalla chillailessa, aalloista nauttiessa, kitaran soidessa ja lopulta nukahdin pienille päiväunille telttaan. :) Sitten kello olikin jo melkein viisi ja piti juosta veneelle, joka oli tietysti lahjakkaat puoli tuntia myöhässä. Puerto Bolivariin palatessamme seurueemme oli väsynyt, mutta hyvin onnellinen. Täydellinen päivä, täydelliset kamut ja ihana Ecuador. Ah.

teltta ennen nousuvettä. sitten piti muuttaa :D

hyvää marraskuuta kamut

ps. Kiitos Miina ihanasta skypetyksestä tänään, oot ihanin <3

in the jungle the lion sleeps tonight

Noniin sunnuntaina yöllä palailtiin ensimmäiseltä YFU:n reissulta eli viidakkomatkalta!! Oli ihan mieletön viikon reissu, joka sisälsi hiestä ja moskiitoista huolimatta melkein 40 hullua vaihtaria, liikaa naurua ja 600 valokuvaa, joista yritän nyt karsia muutamia tänne (ja jos haluutte lisää, laitan Facebookkiin vähän enemmän kun se ei oo näin hidas ku tää :D).

Lähdettiin siis matkaan tiistai-aamuna pirteinä kuin kunnon vaihtarien kuuluukin, me kuusi Machalan vaihtaria eli meikä, Sarah (USA), Klara, Alex, Misgin ja Klara (Saksa). Bussiin mahtui myös meidän aluevastaava Fabiola, joka on kyllä tän reissun jälkeen kaikkien YFU-vaihtareiden tuntema, tosin nimellä "the crazy Machala lady".. :D 12 tunnin matka kului jutellessa, nukkuessa, syödessä ja laulaessa. Lopulta saavuttiin Quitoon kahdeksan maissa illalla, jolloin heitettiin kamat hosteliin ja suunnattiin tapaamaan muita vaihtareita. Oltiin toiseksi viimeinen ryhmä, eikä ihme, muilla se matka on jotain 2-4 tuntia...

matkaeväs<3

2 tunnin jälkee viä nauratti

Seuraavana aamuna heräiltiin koomaisina kylmään Quitoon, aika heikkojen yöunien jälkeen ja lähdettiin viimein kohti La Casa del Suizoa, jossa meidän viidakkoretki sitten pidettiin. Kuuden tunnin ajomatka viidakkoon sujui yllättävän nopeasti, bussista kuului vain hienoinen kuorsaus. Lopulta saavuttiin Napo-joen rantaan, ja kun astuttiin ulos bussista naaman löi ihan törkee kuumuus. Viidakossa lämpö on jotai ihan erilaista ku täällä rannikolla, johtuen varmaan suurimmalta osin kosteudesta. Lyhyen venematkan jälkeen päästiin Napo-joen keskellä sijaitsevalle hotellille, ja siis voi apua. Paikka oli ihan mielettömän kaunis, uima-allas ja huoneissa parvekkeet ja riippumatot, sekä koko hotellilta mihin tahansa katsokin näki vihreetä viidakkoa tai joen. Jaettiin huoneet, ja meikä majoittui Annen (Tanska), Sandran (Norja) ja Gabriellan (Unkari) kanssa. Anne ja Gaby olihan sillon jo Amsterdam-Quito-lentokoneessa mun kanssa ja Sandraan pääsin tutustuun tosi hyvin koko viikon aikana. Meidän kolmen skandinaavin huumorintaju on kyllä liikaakin samalla tasolla, en edes muista niitä kaikkia ruotsalaisvitsejä joita viljeltii koko viikko. :D

Eka päivä saatiin viettää ihan rentoutuen hotellilla. Ekaks saatiin lounas, ja olin aika lähellä itkua ku näin sen seisovan pöydän. Ruoka oli taivaallista, jokainen jätti riisikulhon koskematta ja lastas lautaselle PERUNOITA (!!!!), PASTAA (!!!!!!!!!!!) ja SALAATTIA (!!!!!!!!!!!!). Tätä voi olla vaikee käsittää, mutta kun syö sitä samaa riisiä ja huonoo kalaa päivä toisensa jälkeen, osaa kunnon ruokaa arvostaa. Saatiinkin tää ihana ateria kaks kertaa päivässä, ja joka kerta mukaan kuulu myös suklaakakkuja yms jälkiruokaa. Ja aamiainen oli ihan oma lukunsa, pannukakkuja jne <3 (Voisin kirjottaa oikeesti tän koko postauksen ruuasta. :D) Ruuan jälkeen suunnattiin altaalle, ja siinä sitten lilluteltiin loppuilta. Vietettiin myös aikaa meidän parvekkeella korttia pelaillen ja juoruten, kunnes väsymys otti veronsa ja päästiin pehmeisiin sänkyihin nunnumaan. <3

Jo yöllä heräsin ihan mielettömän kaatosateeseen (ei turha nimitys tää sademetsä) ja aamulla sama jatkui. Tarkoituksena oli lähteä kolmen tunnin kävelylle viidakkoon, mutta sateen takia siirrettiin se seuraavalle päivälle ja lähdettiinkin sitten veneillä jonkin matkan päähän tutustuun eläimiin. Kyseessä oli tällänen haavoittuneiden eläimien keskus, joka toimii ihan vapaaehtoistyöllä ja jossa yritetään vapauttaa vankeudessa eläneitä viidakon eläimiä luontoon. Suurin osa näistä eläimistä löydetään laittomasta kaupasta, ja kun ne tuodaan keskukseen, 75% niistä kuolee ekoina päivinä. Osaa eläimistä ei voida koskaan vapauttaa, koska ne on niin tottuneita ihmisiin eikä osaa enää hankkia itse ruokaa. Muutamat linnut, jotka on ollu näytillä esimerkiksi hotellissa, ei pysty enää lentämään, koska niiltä on katkastu lihaksia siivistä. :( Monilla eläimillä oli surulliset tarinat, mutta kierros paikalla oli tosi mielenkiintonen ja meidän opas puhu englantia, joten saatiin kyseltyäkin paljon. Koko kierroksen ajan muuten sato kaatamalla, mutta kun päästiin vihdoin takasin veneille, sade oli loppunut ja lämpötila alko nousta kohisten. Ajettiin toiselle saarelle tutustumaan quechua-kulttuuriin. Nopea infopläjäys: quechuat on Ecudorin alkuperäiskansaa, ja asuvat pääasiassa täällä viidakossa. Monet on jo modernisoitunu ja työskentelee turismin parissa (esimerkiksi kaikki meidän hotellin työntekijät oli quechuoita), mutta näkyvin osa kulttuurista on kieli, joka on ihan erilainen ku espanja. On kuitenkin paljon heimoja, jotka ei oo missään yhteydessä ulkomaailmaan, vaan elää yhä perinteiselle inkkarimeiningillä syvällä viidakossa.

tuitui

en osannu :(

meikki inkkarityyliin

Tutustuttiin lähinnä quechuoiden metsästystekniikoihin, jonka jälkeen päästiin vihdoin tutustuun itse Rio Napoon. Bikinit päälle ja liaanilla veteen noin kymmenen metrin korkeudesta, kyllä otti mahanpohjasta mutta oli sen arvoista. :D Kun kaikki oli lopulta heitetty veteen, oppaat lastas meidät isoihin renkaisiin, joilla lähdettiin sitten liukumaan pitkin jokea. Vauhti oli ihan mieletön ja niin myös maisemat. En voi vieläkään uskoa, että pääsin todellakin kokeen jotain noin siistii. Lopulta yks vene pysäytti meidät lilluvat teinit ja päästiin takasin hotellille syömään. Ruuan jälkeen lähdettiin pienelle retkelle quechua-kylään, jossa eräs sen señora opasti meille kuinka valmistetaan quechua-ruokaa. Saatiin myös ostella kaikkee jännää, ja mulle tarttun tietty mukaan puhallusputki. :D

Torstaina lähdettiin heti aamusta viidakkoseikkailulle, joka oli siis noin kolmen tunnin kävely oppaan kera ihan oikeessa viidakossa. Reitti kävi sitä vaikeemmaksi mitä syvemmälle mentiin, ja hyttyset ja armoton kuumuus tekivät kävelystä vielä haastavampaa. Retki oli kuitenkin ihan mielettömän hauska, päästiin maistaan muurahaisia ja keinumaan valtavalla liaanilla läpi viidakon. Kaiken kruunasi retken päätös Napo-joen rantaan, jolloin sai vihdoin heittää painavat kumpparit mäkeen ja syöksyä viileeseen veteen. Tällä kertaa lilluteltiin hotellille pelkillä pelastusliiveillä, seuranamme opas lautan kera ja kokemus oli, jos mahdollista, vielä edellistä päivää parempi. Mikäs siinä virran kuljettaessa, auringon paistaessa, ja ihanien ihmisten ympäröimänä? <3

Perjantai-aamuna jätettiin hyvästit hotellille (ja ruualle :(((((((((((() ja suunnattiin takaisin Quitoon, jossa vietettiin vielä yksi, unohtumaton yö hostellissa. Söin myös Subwayn pitkästä aikaa. :D (miks puhun vaa ruuasta..) Sunnuntai-aamuna suunnattiin bussiterminaalille ajaaksemme koko pitkän matkan takaisin Machala Shoreen, mutta vaikka seurueemme oli väsynyt ja surullinen kaikkien kamujen ja ihanan mestan jättämisestä, oltiin kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä, että Machalassa meitä odottaa mahtavat, uudet seikkailut. :) Näistä voisin mainita muunmuassa ens lauantain, jolloin Piñasissa asuvat vaihtarit tulee tänne rannalle, ja lähdetään muiden kanssa niitä morottaan.

Loppuun syvällistä pohdintaa jota raapustelin päiväkirjaankin: en edes muista, koska viimeksi olisin ollu näin rentoutunut. Suomessa mun elämä on täynnä stressiä, aikatauluja, odotuksia, paineita ja tulevaisuudensuunnitelmia, ja täällä kuljen yks päivä tai korkeintaan viikko kerrallaan. Asiat kulkee omalla painollaan ja jokainen ongelma, joka mulla on täällä ollut, on järjestynyt, melkein ihan itsestään. Tietenkään mulla ei oo täällä niin paljon velvollisuuksia kuin Suomessa, mikä vaikuttaa asiaan, mutta silti oon jo nyt varma, että palaan Suomeen paljon rennompana ihmisenä, ja oon ainakin yhden asian oppinu: todo derechooo... :D

ps. pitää varmaan alkaa päivittää useemmi ku toi Surakin on ryhdistäytyny!