time of your life

Onpas tapahtunu taas liikaa viikossa enkä varmasti jaksa selittää kaikkia yksityiskohtia koska niitä on ihan liikaa! Niinpä käytän tän postauksen kertomalla ihan mun normaalista arkipäivästä, kun mullakin tuli eilen täyteen tasan kaks kuukautta Ecuadorin maaperällä. :)

Herään siis arkipäivinä 5:30. Mun aamutoimet on aika nopeasti hoidettu, hyttyssuihketta vaan koko kroppa täyteen ja univormu päälle. :D Alakerrassa syödään aamupala, joka on hostmamin valmistama - leipää, munakasta, riisiä tai jotain muuta pientä, esimerkiksi JUUSTOA, mitä täällä syödäänkin ihan hulluna. Yleensä jääkaapissa on sellanen hervoton möhkäle juustoa josta voi sitten murtaa paloja leivän päälle, banaanien kanssa tai ihan vaan naposteltavaks. Leipä täällä oli aluksi musta ihan liian makeeta, mutta nyt siihen on jo alkanut tottua eikä se paahdettuna juuston kanssa oo enää yhtää hullumpi aamupala.

Bussi tulee siis kotiovelle hieman kuuden jälkeen. Musta on aika hämmästyttävää miten selviydyn täällä ulos ovesta reilussa 20 minuutissa, ku Suomessa tartten siihen vähintään tunnin. Olisko asialla mitään tekemistä koulupuvun käytön kanssa? :D Nojaa! Bussi ajaa kouluun sen melkein 40 minuuttia, vaikka koulu itse on aika lähellä. Syynä tähän on tietty se, että jokainen pikku oppilas noudetaan kotiovelta. Välillä tuntuu tosi hölmöltä kun auto tekee ihan hirveen lenkin vaan yhden ihmisen takia, ja jotenki tuntuis muutenkin loogisemmalta että lähellä asuvat ihmiset vois tulla kyytiin samasta kohdasta... Koulun pihassa oon siis noin 6:40, joten ehtii hyvin viedä laukun luokkaan ja morjenstaa kaverit läpi ennen kuin formación alkaa seittemältä. Maailman turhin seremonia kestää kymmenestä minuutista tuntiin, ihan riippuen päivästä. Yleensä kuitenkin liikutaan siellä 15-20 minuutin paikkeilla, jonka jälkeen palataan luokkiin. Tunnit alkavat tämän jälkeen, yleensä puoli kahdeksan ja kahdeksan välillä.

Rehellisesti sanoen mä en vieläkään tiedä, kuinka pitkiä oppitunnit on. :D Peruskaava on, että kaks oppituntia, tauko ja toiset kaks tuntia, mutta tuntien pituudet on ihan päivästä riippuvia. Joskus yhtä tuntia ei oo ollenkaan, jos opettaja ei saavu paikalle... Itse opiskeluhan on yhtä suurta vitsiä. Ecuadorilaiseen koulutukseen kuuluu se, että opettaja on aina oikeassa (vaikka usein väärässä.........), ja opetusmenetelmiä ovat lähinnä aivoton kopiointi ja opettajan monologi, jonka keskeyttää ajottain oppilaiden huuto. Tunneilla mä yritän lähinnä kuunnella ja kopioida jotain vihkoon, mutta esimerkiksi matikan ja kemian tunneilla harvemmin kopioidaan mitään, enkä koe saavana hirveesti irti näiden opettajien puheesta, kun se vaan vilisee outoja termejä. Muutenkin kuuntelu alkaa muutaman kymmenen minuutin jälkeen puuduttaa, jos aihe on yhtä mielenkiintoinen kuin kylkiluiden järjestys. Joten päivät meneekin sitten suurilta osin puhuessa muiden kanssa, lukiessa tai nukkuessa. Jostain syystä ykskään opettaja ei oleta meidän tekevän mitään, vaan ovat tosi ilosia jos jaksetaan kirjottaa yks lause kahden tunnin aikana vihkoon... Haha. :D Päivän ainut tauko on 10:15-10:45, jolloin kaikki suuntaa cafeteriaan syömään jotain pientä. Mun ehdoton suosikki on sandwiche con carne y quacamole, ei oo varmaa mitään herkumpaa. <3 Dollarilla nälkä pois.

Koulu loppuu virallisesti 13:45, mutta luokasta saatetaan lähtee jo puolen maissa. Siitä ei tosin pääse hirveesti hyötymään, kun mun rakas hidas koulubussini saapuu vasta koulun päätyttyä, ja lähtee liikeelle vasta vähän kahden jälkeen. Kotimatka kestää tosin vain parikytä minuuttia, ja kotona oonkin yleensä puol kolmen maissa. Silloin syödään almuerzo, eli ecuadorilaisten lounas, joka on ainut lämmin ateria ja siis melko iso. Aluksi syödään alkukeitto ja sitten lautasellinen riisiä ja kalaa, kanaa tai lihaa, joskus kasvisten kanssa (ja jos Soyla on ollu tosi ihana, se on keittäny mulle pastaa riisin sijaan <3). Ruokajuomana toimii vesi tai mehu, joka on tietty vastapuristettua. :) Me siis syödään lounas Noen kaa kaksin, mutta ecuadorilaisille on usein tapana käydä syömässä lounas kotona työpäivän aikana, ja niin tekee mun loppu perhe, jotka ovat siis syöneet aikasemmin.

Lounaan jälkeen onkin sitten koko ilta aika tehdä oikeestaan mitä vaan. :D Aluksi mua ärsytti ihan himona se vapauden määrä, koska Suomessa oon tottunu tekeen sairaasti asioita joka päivä. Mutta nyt, kun kavereita alkaa olla huimasti ja paikkoja alkaa tuntea, on ihan sairaan kivaa kun joka päivä tapahtuu jotain jännää ja spontaania. 8D Valitettava totuushan on, että kaikki Machalan vaihtarit on ihan sairaan tylsistyneitä kotonaan, koska meidän ei tarvi tehdä mitään läksyjä, joten mikä ois parempi tapa viettää vaihtarivuotta ku hengata yhdessä ihan mielettömän hauskalla porukalla! Tää vapaus on myös opettanu mut ecuadorilaisten laiskuuteen, esim päivätorkkuihin ja TV:n katseluun (!!) mitä teen Suomessa tosi vähän... :D Jos kavereita ei satu oleen paikalla, saatan lähtee salille tai sitten (kuten tänään) vietän laatuaikaa päivittäen blogia. Jokatapauksessa palailen kotiin siinä kahdeksan maissa, ja syön pienen iltapalan (leipää tai muroja), käyn suihkussa (ensin on kuitenkin huudettava perinteinen PRIMERO SEGUNDO TERCERO-kisa, koska kolme tyttöä ja yksi suihku :D) ja meen nukkumaan siinä kymmenen maissa.

Että sellainen on Saanan arkipäivä täällä Ecuadorissa! Kiinnostiko, no ei tosiaan, mutta toivoisin silti kommenttia jau jau.

Loppuun pari asiaan täysin liittymätöntä kuvaa (joita ei tullu kyl hirveesti viime viikolla...):

viime viikon kamut

grillatiin viidakossa boakäärmettä, maistu ihan porolta :D

sulauduimme luontoon

mua ei yhtään epäilytä meidän touhut joo. kuvassa vaihtaripuisto<3

TIISTAI-ILTA

Ja siinä taas hauskaa luettavaa. En voi uskoo, että todellakin se on jo (yli) kaks kuukautta Ecuadorin maaperällä. Oon oppinu ittestäni ja maailmasta enemmän ku koko 17 vuotenani ennen tätä!! Ja 8 kk jäljellä... tuntuu hirveen vähältä nytkun aattelee...?

COLEGIO MILITAR HÉROES DEL 41!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eipä pitäny tänää ku "kävästä" koneella mutta en voinu vastustaa kiusausta päivittää tänne ja lisäillä tän päivän kuvia (ja oikeesti väsyttää ihan himona, joten eipä tässä muutakaa keksi ku TV:kin on hajonnu).

Tänään alkoi siis kauan odotettu loma - paitsi ettei se ole lomaa nähnykkään. Colegio Militarin lukiolaisille se nimittäin meinaa viikkoa Pasajen maaseudulla treenamassa sotilasjuttuja. Vaihtareille tää ei oo pakollista, joten itse aattelin osallistuu ehkä 2-3 päivää, ja tää ensimmäinen päivä oli pituudestaan ja rankkuudestaan huolimatta tosi jees! Otsikko on muuten meidän aamuinen huudahdus, mikä on semi hupaisa, koska kaikki alottaa sen eri aikaan ja sitten ympäri pihaa kuuluu sellasia yksinäisiä "uno-uno-uno" huudahduksia sitten lopuksi. :D

Aamuherätys oli perinteinen 5:30, ja heitettiin sitten maastounivormut niskaan ja lähdettiin bussilla Pasajeen. Matka meni aikalailla nukkuessa ja kun taivaalta vielä sato ihan mukavasti, ei kyllä ollu fiilis parhaimmillaan. Kun päästiiin paikalle, olin kuitenki positiivisesti yllättäny: paikka ei ollu ihan metsän keskellä, vaan jonkinsortin sotilastukikohdassa, elikkä meidän päivää veti tavallisten kersanttien lisäksi myös pari ihan ammattilaista (jotka oli joko tosi mukavia ja hauskoja tai ihan täysiä kusipäitä, joiden kanssa joutu vaan hankaluuksiin).

paikka oli tosi nätti, sumuisten vuorten ympäröimä!

okei ei paras ja suorin rivi mut menköön

Aamu alkokin sitten hienoiselle järkytyksellä formaccionin muodossa. Itse formaccionissa ei ollut paljon uutta, mitä nyt jouduttiin punnertaan kuralammikossa (tää oli tosi hyvä veto kersanteilta, koska suorituksen jälkeen koko kuvio hajos ku jokainen koitti pyyhkiä kurasia käsiään vieruskaverin vaatteisiin, tai mun tapauksessa naamaan :D), mutta yks asia häiritsi mua silti aika paljon. En vaan voinu uskoa, että nää paikan pomot kävelee ympäriinsä rynnäkkökiväärit kädessä. Tietenkään kyseisiä kapineita ei käytetty mihinkään, mutta mulle, suomalaiselle, joka oon nähny varmaan elämäni ensimmäiset aseet täällä, tää tuntu todella ahdistavalta. Ensimmäisenä lähti ajatukset viime kesän Norjan tapahtumiin, mikä lisäs ahdistusta entisestään. En vaan voi käsittää, että miksi pitää kantaa aseita, kun kyseessä on kuitenkin koulun tapahtuma. Onneksi formaccionin jälkeen ei tarvinnut näitä enää katsella, joten olokin helpotti.

Loppupäivä menikin sitten juostessa paikasta a paikkaan b, hyppiessä, harjoitellessa tosi rytmikkäitä huudahduksia (kuten "SI MI COLONEL!!!!" ja kersanttien mielestä sen voi kai sitten sanoa tosi väärin) ja tietty ottaessa kuvia. Vaikka oon nyt ihan rättipoikkiväsynyt, mulla oli kaikesta huolimatta tosi hauskaa, koska keksittiin kaikkee sekoilua lyhyille tauoille, ja kun alkaa väsyttää loppupäivästä kaikki alkaa naurattaa, esimerkiksi loppuformaccionin hienot rangaistukset jotka aiheutti itse kärsijöissäkin enemmän hilpeyttä kuin katumusta, ja pieni onnettomuus - voitte varmaan uskoa, että tasapaino alkaa horjua, kun oot ollu kyykyssä muutaman minuutin. No sitten kun alat kaatua, on tosi hyvä idea ottaa samassa asennossa olevan kaverin olkapäästä kiinni, josta sitten seurasikin pienimuotoinen domino-katastrofi meidän takarivissä. En tiedä kumpi nauratti enemmän, kolme tyttöä ketarat ojossa vai kersantin ilme. Nojaa. :D

aamusella olin voitokas

meidän luokka, 2do E!

Huomenna siis uudestaan että Klarakin pääsee kokeileen, ja kenties vielä keskiviikkonakin jos huvittaa. Tässähän saataisiin lomailla koko viikko jos hutsittaa, mutta mä en ainakaa jaksa istua koko viikkoa kotona kun kaikki kamut on kuitenkin tuolla. Ja muutenkin on sen verran jänskä kokemus, että ei tee mieli jättää välistä kokeilla!

Viikonloppuna oltiin muuten Noelian kanssa oikein kunnon gaalassa. Jos joku muistaa OC:sta ne legendaariset debytanttitanssijaiset sieltä ykköskauden ekoista jaksoista, niin tää oli aikalailla verrattavissa niihin. Tytöt oli pukeutunu kirjaimellisesti kuin häihinsä, valkoset mekot ja upeet kampaukset, ja kaikilla pojilla oli puvut. Mekin yritettiin parastamme, tosin multa ei ihan mitään niin juhlavaa valitettavasti löytyny. Käytiin kuitenkin salongissa tekemässä Noelle meikki ja kampaus, ja mäkin sain hiukset suoristettua samalla reissulla, niin näytin ees jotenkin salonkikelpoiselta. Muuten aika virallisen juhlan paras osuus oli ehdottomasti kun nuorten puolen tanssisali avattiin. Odotin tietty automaattisesti sellasta jäyhää suomalaismeininkiä, että istuskellaan salin reunoilla ekat kolme tuntia ja ehkä sen (ja parin kaljan) jälkeen joku uskaltaa lähteä tanssimaan, tietty hirveen joukon ympäröivänä. Olishan mun jo pitäny oppia, että täällä se tanssi on se the thing. Kaikki syöksy heti bailaamaan, ja fiilis tarttu välittömästi. (Ehkä vähän liikaakin - ihan vinkkinä, sufflausyritys 12 cm koroissa EI onnistu.) Oli tosi onnistuneet kekkerit ollakseen virallinen seremonia!

yritykseni olla juhlava samassa mekossa viikosta toiseen lol

Sunnuntaina kävästiin perheen kanssa yllätyskäynnillä leffassa kattomassa Amigos con Beneficios, ja nauroin oikeesti ihan vedet silmissä. Justin ja Mila Kunis olis varmaan tosielämässäkin ehkä maailman sulosin pari, ja kuka potteristi voi olla rakastamatta leffaa, jossa viitataan Harryyn? 8D Elikkä kattoon siellä Suomessa kans! Ennen leffaa käytiin myös (jostain syystä) banaaniplantaaseilla pikku kävelyllä, joten sieltä kuvanen.

en eksyny hah

Loppukevennyksenä pari ruokakuvaa jos joku (=äiti) ehti järkyttyä mun armeijakokemuksista!

Noen kokkaustaidot (ks keittokirjan kuva)... mut oli silti hyviä :D

me tässä Klaran kanssa ollaan pohdittu miks lihotaan mut sitku löydän kamerasta näitä kuvia niin jotenki valaistun...

Näin muuten unta että meille tuli (siis Suomessa) vaihtari, joka oli komee tanskalainen poika jolla oli kaksonen ja koska iskä ei halunnu kahta vaihtaria jouduttiin erottaan ne toisistaan.... Alan kohta uskoo Noeliaa että tää huone on lumottu, koska nään näitä outoja unia suurinpiirtein joka yö. :D

Kaikki siis tosi hyvinnnnnnnnnnnnn tsädäm!

bright lights, bigger city

Siellä sitten oltiin tiistaista sunnuntaihin suurkaupungin sykkeessä, eikä tällä kertaa otsikko viittaa New York Cityyn vaan Ecuadorin suurimpaan kaupunkiin, Guyaquiliin! Päivitystä vasta nyt, koska oon joka päivä juossu jossain ja nettikin on aika surkee. (Joskus sitä vaan kaipaa hyvinvointivaltion helppoutta!)

En tiiä mistä alottaisin. Viikko meni ihan himo nopeeta ja oli ihan mieletöntä. Machalaan verrattuna Guyaquil on tietty isompi ja äänekkäämpi, mutta myös lämpimämpi ja ehkä vähän vihreempi, koska puistoja on ihan joka suunnassa. Kaupunki on tietysti myös vaarallisempi, sillä taksit on kuulemma paljon epäluotettavampi mitä Machalassa. Ja kuten Machalassakin, lyhyetkin matkat liikutaan taksilla turvallisuuden vuoksi.

Ekaks pitää varmaan kertoa, että oon ihan himo ylpee ittestäni, et uskalsin lähtee yksin Guyaquiliin koko viikoks. Ja että selvisin  viikosta ihan mainiosti, vaikka kukaan ei puhu sanaakaan englantia. Pystyin sopeutuun ihan uuteen taloon ja kaupunkiin alle viikossa, ja rakastuin Guyaquiliin. Näin iso kaupunki, joka sykkii elämää ja vihreyttä ja Ecuadoria! Puoli perhettä asuu siellä, joten tulenkin visiteeraamaan kaupunkia suht usein (jo tänä viikonloppuna seuraavan kerran :D). Tosin shoppailua pitää vähentää, koska oon nyt ihan köyhä. Hoh.

Koska koko viikko oli hyvin vauhdikas, lisäilen tähän nyt parhaita paloja. :)

Ekana iltana kun oltiin saavuttu paikanpäälle, mentiin katsomaan yöllistä kaupunkia yhdeltä kukkulalta. Oli muuten aika breathtaking näkymä, jota oli kameraan vaikee vangita. Tän jälkeen mentiin pizzalle porukalla, ja sain koko perheen innostuun kun sanoin että oon luterilainen. Täällä se on näköjään aika harvinaista, koska kukaan ei tosiaan tiennyt mitä se tarkottaa. :D Mun perhe on muutenkin virallisesti ihan kirkkoon kuulumaton.

Pancho, Valeria, Saana, Lissette, Pavel ja Luckas

Keskiviikko ja torstai sitten käveltiin kaupungilla päivät Lissetten ja Luckasin kanssa. Rahaa kului tietenkin vaikka mielestäni tein ihan järkeviä ostoksia. Täällä vaatekaupat oikeestaan on kahta laatua - joko sellasia rättimestoja, joiden laatu on niinjanäin mutta on halpaa, tai kunnon merkkiliikkeitä joissa vaatteet onkin sitten hintavia. Sellasia peruskauppoja vastaavia mestoja kuten H&M ei täällä ole. Mutta alennusten metsästämisessähän olen tunnettu mestari joten hyvin pyyhkii :D Oli tosi jees muutenkin seurailla kaupungin menoa ja meininkiä, ja paras piipahdus oli keskustan IGUANAPUISTOON! En voinu uskoa silmiäni ku eteen avautu sellanen vihree paikka täynnä iguaaneja ja kilpikonnia ihmisten seassa. Luonto ja keskusta käsi kädessä, ihan näkemisen arvoista.

night at the museum heh

la iglesia

kaverit

kilpparit

tää liikku tosi nopeesti mutta sain kuin sainkin yhden kuvan!

saana + guyaquil = <3

tää oli suurin puisto, joka kulkee oikeestaan koko kaupungin läpi joen vieressä

ja melkonen viidakko :D

Illalla, kun Pavelkin oli kotiutunu töistä, lähdettiin yleensä ulos tutustuun kaupunkiin vähän erilaisista maisemista, syömään tai katsomaan jotain turistikohdetta. Yks näistä oli kaupungin keskellä kohoava majakka, jonne oli hurjat 444 askelmaa. Oli kyllä kiipeämisen arvoista, sillä huipulta näki koko kaupungin ja päältä löytyi myös majakan lisäksi ihana pikku kappeli. Mä ilmoitin heti, että mun häät on sitten täällä, mihin mun serkku Paula toteskin, että saat kyllä kutsua urheilullisimmat kaverisi. :D

hymyilytti

mun hääpaikka

Perjantai-iltana lähdettiin ruuhkasta huolimatta tsekkaamaan Feriaa. Kyseessä on siis eräänlaiset koko viikon kestävät messut, jossa sai ruokaa, ostella, maistella ja katsella vaikka mitä. Väenpaljoudesta johtuen kuvia oli aika hankala ottaa, mutta saatiin pari otosta kuitenkin.

tsekatkaa mun uudet kengät jes

tää oli poliisien poliisikoira show'sta :D

Lauantai vietettiin SALINAKSESSA! Eli siis iso ihana ranta lähellä Guyaquilista. Harmi vaan, että osu kohdalle tosi tuulinen ja auringoton päivä, ja koska nythän täällä on talvikausi (vain 20-30 astetta :D), ei rannalla muutenkaan ole hirveesti ihmisiä. Mutta kaunista oli silti. Takasin tullessa automatkalla sain tosin noin sata sydänkohtausta, koska Pavel meni ostamaan TUOREITA hummereita ja ne sitten tappeli keskenään takakontissa. :D

noita siis oli takakontti täynnä jes

luckas tui tui

playaaa

ravintolassa

vaikka oon lihonu niin tässä kuvassa vaatteet on ihan tuulen pullistamat!!

Oon nyt istunu tässä koneella oikeestaan aamusta asti, sillä ensin piti tapella netti vihdoin toimimaan, ja koska on koko viikkona ole koneella käynyt, piti kirjoittaa kaikille, vastailla viesteihin, kirjottaa tää massiivinen blogimerkintä (josta tuli kyllä aika kuvapainotteinen :D) ja lukee Facebookista kaikki oleellinen. Soittelin myös Suralla Uruguayihin. :) Tänään oli siis yllättävä vapaapäivä, koska meidän luokka lähti jonnekin toiseen kaupunkiin edustamaan koulua, ja meillä vaihtareilla ei näitä edustusunivormuja ole. Eipä haitannut. :D

Ikävä mulla ei oikeestaan ole ainakaan nyt. Tietenkin ikävöin edelleen Suomen helppoutta ja turvallisuutta oikeestaan joka päivä, mutta oon joka päivä yhä tottuneempi Machalan tapoihin. Oon jo ylpee siitä, että pystyn hoitamaan monia asioita itse, ja kieltä ymmärrän jo tosi hyvin, kunhan puhutaan tarpeeksi hitaasti. On se aika mahtava tunne, kun pystyy lähteen hengaamaan ihmisten kanssa, joiden kanssa yhteinen kieli oli vielä muutama viikko sitten ihan olematon! En voi uskoo, että eletään jo lokakuuta. Viidakkoretkeen on enää hetki, ja sitten ollaankin jo pian vuoden toisella puolella ja yli puolessavälissä. Kun antaa vaan mennä todo derecho, aika kuluu himo nopeeta. :D

Eilen kävin noutamassa Iskulta ja Minnalta sekä porukoilta saapuneet paketit. Nyt on suklaata ja lakuja aika moneks viikoks, joten kiitos kaunis, ootte ihania <3 Käytiin myös kahvittelemassa Klaran kanssa ja löydettiin Machalan ensimmäinen (tosi säälittävä) kirjakauppa, jossa oli tosi söpö myyjä!! Mutta paras löytö kaupasta oli silti vika Potter espanjaks - vedin innoissani kirjan esiin vain nähdäkseni hienon kolmosleffasta räpsästyn huonolaatusen kuvan kannessa :D Vähän nauratti. Etsin ehkä sitä virallista versioita vielä hetken.

Ensi viikolla on koulussa military sports viikko, eli lähdetään Pasajeen (lähikaupunki) viidakkoninjailemaan. En vielä tiedä onko se kivaa vai syvältä, mutta ei kuulemma ole vaihtareille niin pakollista, eli voidaan skipata jos vaikuttaa hirveelle. Kuitenkin haluun kokeilla, miltä vaikuttaa. :D

Nyt lähden varmaan salille kuluttaan Pandalakuja pois. Lupaan kirjotella vähän aktiivisemmin jatkossa, ku nettikin nyt viimein suostu yhteistyöhön. Ja aivan, kommentteja luen tosi mielelläni vink vink. :D